after korea

Nyt näin parin kuukauden jälkeen oon jo täysin sopeutunut takaisin elämääni Suomessa. Ja jotenki oon ihan tismalleen samassa tilanteessa ku vuosi sitten (paitsi toisin ku vuos sitte, en oo ens keväänä menossa koreaan). Mutta siis elämän tilanne täysin sama. Tuntuu melkein ku sitä vuotta ei ois kulunu ollenkaan, ja toisinaan korea tuntuu niin kaukaselta täällä kotisuomessa. Tuntuu myös tosi kaukaiselta muistella sitä miltä tuntu kun oli vasta lähdössä. Se on niin erilaista olla nyt se kuka on kokenut sen, se keneltä tullaan kysymään millaista oli.

Aluks kotiutuminen oli hankalaa. Ekat päivät oli hirveitä. Jet lag sai miut nukahtamaan ysiltä illalla ja heräämään kolmelta aamuyöllä. Kesti viikko enne ku sain unirytmin normaaliks. Vielä koreassa ollessa sitä oli suht innoissaan tulemaan Suomeen ja oli vähän koti-ikävääkin ku ties et on pian menossa. Mutta Suomessa sitä sitte tajus että eipä täällä mitään ihmeellistä ole. 

Taisin olla aika masis ekat kaks viikkoa. Halusin vaan takas koreaan, kaikki oli niin outoa suomessa. Miulla meni melkein kuukaus kokonaan toipumiseen. Elikkä kaikki työ tulevat vapaaehtoset ja muut maailmanmatkaajat; varatkaa paljon aikaa kotiutumiseen. Ihan yhtä lailla iskee kulttuurishokki omassa kotimaassa jos on kauemmin poissa. 

Eniten miulla on ikävä korealaista ruokaa. Kaikki koreassa oleskelleet sanoo näin ja se on ihan totta! Aitoa aasialaista ruokaa ei suomesta, ainakaan lappeenrannasta, saa vaikka kiinalaisia ravintoloita löytyy peräti kolme kappaletta. On myös hauska huomata miten maku on muuttunu. Enne koreaa en välittäny sweet and sour kastikkeista mut korean jälkeen oon hulluna niihin. Chili ei myöskään tunnu samalla lailla. Korealaista riisiä ei voita mikään!!! Se riisi mitä meillä koulussa syötiin oli maailman parasta! 

Enough about food. Ruuan kanssa hyvä kilpailija on miun oppilaat. Miulla on kamalan ikävä kaikkia niitä suloisia naamoja! Pääsispä niitten kanssa hengailemaan. Onneks ollaan pidetty yhteyttä facebookin ja kakaotalkin kautta. Ekan kuukauden aika ikävä oli hirveä, mutta nyt sekin on jo lieventyny. Dohon kanssa vaihetaan edelleen kuulumisia joka viikko ja näin ollen tiiän mitä siellä tapahtuu. 

Jännää on että miun korea parantu huimasti suomeen paluun jälkeen. Parhaiten osasin aina kuullunymmärtää ja loppupuolella puhua, mutta nyt kumpaakaa ei voinu tehdä joten oli pakko opetella kirjottamaan sanat oikein. Aluks olin tosi hidas mutta nykyään pystyn kirjottamaan pitkät selitykset. Sinänsä uutta sanastoa en kai oo niin paljon oppinu nyt suomessa, lähinnä miten ne sanat kirjotetaan, lauseiden muotoa ja taivutusta jne. 

Kokemuksena tää koko homma oli aivan mahtava! Ehdottomasti suosittelen kaikille kiinnostuneille. Korealaiset on uskomattoman vieraanvaraisia ja tekee paljon sen eteen, että sinä tuntematon ulkomaalainen tuntisit olosi hyväksi heidän kotimaassaan. Sain paljon kaikkea hyvää enkä kokenut ollenkaan mitään erityisen pahaa, vaikken väitäkään että koko ajan olis elämä ollut pelkästään ihanaa. Olin tosi onnellinen siellä ja viihyin erittäin hyvin, sain paljon uusia ystäviä ja tapasin paljon hirveän ihastuttavia ihmisiä. Korea on miulle nyt vähän kuin toinen koti eikä sitä enää osaa katsoa turistin silmin. Vapaaehtoisen elämä koreassa on oikein maukasta ja hyvää aikaa. Ainut ongelma mielestäni oli, että projekti oli liian lyhyt. 3kk jälkeen en todellakaan ollut valmis lähtemään vielä kotiin. 

Tolla tavalla kun menee maailmalle sitä odottaa aina oppivan itsestään ja elämästä ja kaikesta paljon uutta you know what I'm talking about. Ja vaikka siellä oppiikin älyttömän paljon asioita, miulle ainakaan ei valjennut yhtään sen paremmin että mitä tahdon tehdä elämälläni. Se oikeastaan pahentaa asioita kun ihastuu tuolla lailla toiseen kulttuuriin ja maahan, koska sitten sitä on taas kahden vaiheilla. Siks alussa sanoinki että tuntuu ku aikaa ei ois kulunu ollenkaan, koska oon edelleen yhtä tietämätön kun lähtiessänikin.

Sen mitä siellä kyllä oppii - usko tai älä, omasta kulttuuristaan. Huomaa paremmin millasta suomessa on ja oppii myös arvostamaan sitä mistä tulee paremmin. Sitä tajuaa että ihmiset on perusominaisuuksiltaan ihan samanlaisia kaikkialla maailmassa ja kaikkialla eletään tavallista elämää. Silti se, missä syntyy ja kasvaa on se, mikä merkitsee eniten. Ja ainahan tuollainen kokemus kasvattaa ihmisenä.

Aion aivan varmasti mennä koreaan uudelleen, vaikka vaikea sanoa vielä milloin. Toivottavasti lähiaikoina (ja tällä tarkoitan parin vuoden skaalaa) Hongdaesta tuli miun lempipaikka Seoulista ja on niin kiva aatella miten hyvin siellä osas jo liikkua. Seuraavan kerran kun menee, ei oo enää kömpelö ensikertalainen. 

last days in korea

Oon ollu nyt yli 2kk Suomessa ja nyt vasta on tarpeeks intoa tulla kirjottamaan tänne loput sanottavat. Kiitos Allianssin miun blogilla on paljon lukijoita ja jotku saattaa haluta kuulla miten tarina loppuu ja muuteskin. 

Viimeset päivät koululla meni aika sumussa ja liian nopeesti. Miusta tuntuu että parina viimesenä päivänä vasta oppilaittenki tajuntaan alko iskeytyä että hei toi tyyppi lähtee täältä kohta ja ne selvästi käytti kaikki tilaisuudet jutella ja leikkiä miun kanssa. Viimenen päivä niitten kanssa oli sunnuntai päivä ja sillon jostain syystä oli ulkohommia. Ei ihan se miten oisin halunnu viettää viimesen päivän mutta tuossahan tuo meni :D Vasta illalla ruuan jälkeen alko meiän erityisohjelmat. Miulle ja Weipinille soitettiin taas rumpuja ja bändi esitti jopa kolme biisiä (<3) sekä katottiin meistä tehty video. Mitkään näistä ei tullu yllätyksenä koska viime päivät olin viettäny tiiviisti koululla joten tiesin mitä siellä tapahtu. Viime kerrasta viisastuneena otin kameran mukaan ja asetin sen tyhjälle penkille kuvaamaan koko ohjelman. Ihme kyllä en pahemmin itkeny ohjelmaa seuratessa! Itku tuli vasta sitten kun reksi laitto kaikki vuorotellen sanomaan meille jotain, kiitokset sun muuta. Oli kamalan surullista kuunnella kun toiset sanoo että oispa kiva jos saatais pitää teidät täällä. Etenki Jiminin kanssa itkettiin, meistä oli tullu niin läheisiä. Moonchan piti ihanan pitkän puheen enimmäkseen miulle, josta selvis että se on koko tän ajan nähny enemmän miun lävitse ku oisin koskaan osannu arvata. Se ties miten paljon tein töitä niitten eteen ja se arvosti sitä. Loppujen lopuks Moonchanista tuli miulle yks läheisimmistä ja tärkeimmistä henkilöistä siell. 

Lopuks mentiin ulos, jonne pimeys oli jo laskeutunut, ja sytytettiin iso kokko ja kuunneltiin musiikkia. Mie ja Weipin saatiin sytyttää se yhessä ja olo oli ku jollai olympia soihdun kantajalla. Se oli kyllä hauskaa. Kaikki yhessä vaan hengailtiin siinä kokon ympärillä ja me Jiminin kanssa tanssittiin :D poikien kanssa leikkisästi vitsailtiin ja Yeongsun kanssa oli ehdottomasti tehtävä bro hug koska aina lyötiin toisiamme :D mjoo hieno opettaja minä kyllä! 

Seuraavana päivänä me kaikki lähettiin juna-asemalle yhdessä. Oppilaat suuntas kotiin ja mie Weipinin kanssa lähettiin punkkaamaan Dohon kotiin. Sen isä on erityisen vieraanvarainen ja halus ottaa meiät luokseen. Junan ravintolavaunussa hengailtiin vielä yhdessä, mut sit oli pakko sanoo viimeset heipat (noh, muille paitsi Doholle tietty). Oli kamala kattoo poikien surulliset hymyt ku ne vilkutti miulle. 

Doholla Dohon isä vei meitä erilaisiin nähtävyyksiin mitä sillä puolella Koreaa nyt oli. Nehän asuu Jeonjun Jinan kaupungissa, ja Jeonju on yksi erittäin suosituista kaupungeista. Nähtiin kaikkea jännää ja otin paljon kuvia, syötiin hyvää ruokaa. Välillä kävin viimesen kerran koululla josta mentiin Weipinin kanssa Seoulissa käymään viimesessä järjestön tapaamisessa, jossa syötiin yhdessä ja jaettiin todistukset. Siinä hyvästeltiin kaikki vapaaehtoistyöntekijät, Weipin mukaan lukien. On yllättävän rankkaa lyhyen ajan sisällä hyvästellä paljon ihmisiä. Nyt oli kaikkien aika erota. Jokainen lähti omaan suuntaansa. Osa jäi vaan pariks päiväks shoppaamaan ja osa vähän pidemmäks aikaa matkustelemaan.

Minä itse hyppäsin jälleen junaan ja lähdin takaisin punkkaamaan Doholle ja vietin siellä viimeset puoltoista viikkoa. Käytiin edelleen eri paikoissa ja joinaki päivinä vaan hengailtiin, mikä sopi miulle oikein hyvin. Sitten, 20 päivä kesäkuuta, oli aika lähteä kotiin.

bye bye Busan team

Nykyään joka päivä on nii täynnä tekemistä ettei oo aikaa tehdä mitään muuta. Tuntuu et ois kamalasti hommaa, pitäis kirjottaa järjestölle raportti, suunnitella viimeset päiväni koreassa, suunnitella tälle viikolle leipomista, suunnitella joka päivälle enkun tunti ja sen lisäks viel löytää aikaa päiväkirjan ja blogin ja kirjeen kirjottamiselle. Yleensä ei oo paljo aikaa ja sit jos on, eilenki illalla olin nii väsyny ettei silmät pysyny auki. 

Eilenki vaikka oli sunnuntai en saanu mitään noista hoidettua koska olin viettämässä aikaa muitten kanssa. Tänään kuitenkin kiitos vesisateen ja maanantain lukujärjestyksen miulla on paljon vapaata. Aika usein ku kirjotan blogia mainitsen että sataa vettä. Se ei suinkaa johdu siitä et täällä koko ajan satais vaan siitä et se on ainut hetki jollon on aikaa :D

Noin viikko sitte Busanista tulleet vaihto-oppilaat lähti. Ne asu meiän kanssa kolme viikkoa joten viimesenä iltana ne esitti meille korealaista traditionaalista rumpumusiikkia ja meiän bändi soitti niille biisin. Hyvästelemisen tunnelma ja se fakta ettei miulla itelläkään oo aikaa enää paljon jälellä sai kyyneleet silmiin. Siinä ku istuin kattomassa mite miun pieni Moonchan laulo niin upeesti ja muutki soitti niin hienosti en voinu olla itkemättä ku aattelin miten kohta en nää niitä enää. Noh, se ei tietenkää muilta jääny huomaamatta ja esiintymisen jälkeen pojatki tuli kysymään et miks ihmees itket XD vähän myöhemmin ku jaettiin ajatuksia tästä kokemuksesta myös Weipin ja reksin vaimo kyynelehti miun kanssa, joten en oo ainut!

Seuraavana aamupäivänä ennen ku Busan tiimi lähti tehtiin tämä oikeasti ihana kirjoita nimesi lappuun ja pistä eteenpäin ja jokainen kirjottaa siulle siihe jotain, pienen viestin yms. Joillekin oppilaille miulla ois paljonki sanottavaa, mut ehtii tässä vielä. Jo sillon kuitenki sain sanottua kaikille kiitos että olitte miulle niin mukavia. Iteki sain muutamat tosi herttaset viestit. Lähes kaikki koreaks mut onneks miun korean taso on tarpeeks hyvä ymmärtääkseni ne ^^ miun alkuperästen kolmen poikaoppilaan käsialat tunnistan vaikka pimeessä huoneessa puolsokeella silmällä ja niiltä sainki kaikkein ihanimmat viestit. Moni sano et siun täytyy tulla uudestaan käymään ja viime aikoina oon kuullu monesti "älä mee". Enkä mie tahtoiskaan. Tai lähinnä haluisin käydä suomessa ja tulla takas/tulla pian vierailulle mut ku lentoliput maksaa niin paljon. Ja vaikka pääsen käymään kaikki ei tuu olemaan täällä enää enkä tuu asumaan näitten ihmisten kanssa enää.

Mitä Busanin tiimiin tulee, sitä pientä suloista koiranpentumaista poikaa Yonhoa lukuunottamatta en niitä lapsia oikeestaan ikävöi, täällä on nyt taas ihanan rauhallista XD niitten opettajaa on kyllä ikävä. Yeonji ope on miuta vaan kolme vuotta vanhempi ja saman henkinen ni tultii tosi hyvi juttuun ja meil oli tosi hauskaa yhessä. Sitä naista miulla on kyllä ikävä!

Muuten oon yrittäny nauttia näistä viimesistä viikoista normaaliin tapaan ajattelematta sitä miten vähän aikaa on enää jälellä. Kelit on ollu super lämpimät, joka päivä yli 30 astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Ulkohommia on tuskasta tehdä sillä jo yheksältä aamulla on nii kuuma. Onneks ollaan siirretty osa ulkohommista tehtäväks aamulla seittemältä enne aamupalaa ni päiväl ei tarvi tehä nii paljo. Joka päivä myös käydää oppilaitten kaa uimassa läheisessä lammessa. Siel vesi on jo tosi lämmintä ja poikien kaa on kiva leikkiä vesisotaa. 

Viime aikoina ollaan virkattu oikeen urakalla koska myöhemmin aiotaan myydä ne. En oo varma pääsenkö osallistumaan myymiseen koska aikaa ei tosiaan oo paljon ja markkinoita ei järjestetä joka viikonloppu mut on silti kiva virkata tietäen että niistä on jopa jotain hyötyä. Yks päivä opetin jopa poikia virkkaamaa mut Dohoa lukuunottamatta kaikki luovutti XD Doho sai jopa yhen valmiiks asti. 

Lisäiltiin toisiamme facebookissa kaveriks ja eilen pojat meni kaupunkii pelihuoneisiin ni sieltä sitte tuli facebookin kautta viestiä "Meri i love you" - "eikä, Yunho hyung kirjotti ton!" ahaha :D oon näyttäny niille miun siskoista kuvia ja kaikki sanoo ettei näytetä yhtään samalta. Hah! viimein joku muukin näkee sen.

Tosiaan miulla on enää pari viikkoa koreaa jäljellä, ja pahinta on et tää on oikeestaan viimenen viikko tässä koulussa näitten oppilaitten kanssa koska ens viikolla kaikki oppilaat lähtee taas viikoks kotiin. Epäreilu maailma riistää miulta viimesen viikon pois :/ pitää vaan nauttia joka hetkestä ja viettää lasten kaa mahollisimman paljon aikaa!

just another saturday

Kesäpäivä. Ulkona on ku saunassa olis. Niin se taitaa kyllä olla vähä niin myös siellä suomessa. Kuumuudesta huolimatta iltapäiväkävely tekee hyvää, etenkin ku aurinko ei paista kunnolla ja matkan varrella voi pysähtyä kastelemaan varpaat joessa ja loikoilemaan riippumatossa. Minkään näköset ötökät ei oo toistaseks häirinny tunnelmaa, eikä viime kerralla nähdystä vihreästä käärmeestäkään oo tietoa. Löysin koulun lukuisten kirjahyllyjen seasta Pikku prinssin, jota lukiessa osa iltapäivästä kului. 

"Minulla on ikävä Doho hyungia", Yonho sanoi aamupäivällä perunoita kuoriessa. En voi muuta kuin yhtyä tuon pojan sanoihin. Niin miullakin. Toissapäivänä vierailin Do Hon kotona toista kertaa kun käytiin viemässä Doho kotiin muutamaksi päiväksi. Dohon isä ois halunnu et jään pitemmäks aikaa kylään, mut ei, meiän piti palata takaisin koululle. Ensi kerralla. Mutta milloin?

Vielä on viikkoja jäljellä ennen Suomeen paluuta, mut jo nyt palaaminen sekä innostuttaa että kauhistuttaa. Koska se lähenee ja teen lähes päivittäin sen virheen että selaan facebookista kavereiden kesäisiä tilapäivityksiä ja kuvia, niin vaikka täällä on ihan samalla tavalla turkasen kuuma kesä sitä ikävöi vähän Suomeen. Oon monesti nähny unta et meen suomalaiseen kauppaan ostamaan ruokaa korin täydeltä. Ei miulla mitään tiettyä ruokaa ikävä oo, voileipähimoki meni ohi. Miun on pikkuhiljaa pakko alkaa suunnitella viimesiä päiviä Koreassa, ja ku mietin mikä päivä tulisin ja mietin juhannusta tekis mieli pian palata Suomeen. Tää ei oo sellanen koti-ikävä, vaan samalla tavalla ku jos tekee mieli matkustaa jonneki tekis mieli matkustaa Suomeen.

Mutta. Mie tiesin et näin tässä vois käydä. Se mitä mie en tienny oli se, et kotii palaamisen tekee vaikeeks se että oon kiintyny näihi ihmisiin eikä se että tykkään Koreasta liikaa. Jännää on se, että etenki tässä vaiheessa pitäis käyttää hyödyks jokainen tilaisuus kokea ja mennä jonnekin ja tehdä jotain uutta ja ihmeellistä, mutta nyt mie tunnen paljo tärkeemmäks käyttää hyväks tilaisuudet olla näiden ihmisten kanssa täällä. Koska kaikki turistinähtävyydet, kaupungit missä haluun käydä jne. ei katoo minnekään ainakaan ihan heti. Mut ku mie lähen tästä koulusta en välttämättä nää näitä ihmisiä enää ikinä. Reksin vaimo käski tulla käymään seuraavan kerra ku tuun Koreaan ja niin onneks voin tehdä, mut kaikki oppilaat ei oo täällä enää sillon ku se joskus tapahtuu. Do Hon kanssa ollaan vaihdettu yhteystiedot jo ja eilenki viestiteltiin skypessä vaikka ollaan vaan parin tunnin ajomatkan päässä toisistamme, mut sama ei oo muitten oppilaiden kohdalla.

Joten vaikka mie oon innoissani kotiin paluusta, samalla yks ja sama kysymys pyörii miun mielessä; miten mie pystyn jättämään nää ihmiset tänne? Ja välillä tuntuu etten pystykään. Miten sitä ylipäätään voi ketään koskaan jättää ja olla näkemättä enää koskaa uuelleen? tai ehkä oon vaa sentimentaalinen. Onpas syvällistä tekstiä.

En haluis pohtia vielä lähtemistä, koska haluun nauttia joka päivästä, mut on hankala estääkää itteää ajattelemasta. Ehkä sitä pitäis vaa unohtaa facebook ja kaikki muut sosiaaliset mediat ja erakoitua koreaa, unohtaa se pirun kalenteri ja olla vaan. Koska toista kertaa ei tule. Toiste en tässä koulussa tuu asumaan.

Tällä viikolla yks ilta ajeltiin Gokseongin ja Seokgokin välimaastossa sijaitsevalle tähtitornille. Oli kuulemma hyvät näkymät taivaalle, joten täydellistä pimeyttä ootellessa katottiin siellä parit lyhyet dokumentit sellaselta katossa olevalta valkokankaalta millasilta ne yleensä näyttää avaruusjuttuja. Sit päästiin kiipeemään yläkertaan jossa oli aukeava katto ja hienot kaukoputket joilla päästiin tiiraamaan läpi parit planeetat. Oli huikeeta! Tykkään tähtitieteestä joten se ilta oli ilta miun makuun. Nuorisolla oli erityisen hauskaa UV valaistulla käytävällä mikä sai valkoset vaatteet hohtamaan. 

Korealaiset tykkää kuumalla ilmalla mässätä vesimelonia (eli melonia lähes päivittäin), ja ne onki ylpeitä maukkaista vesimeloneistaan joita ei kuulemma saa mistään muualta. Ja tosi maukkaita vesimeloneja onki! Suomestaki tälläsiä löytyy, mut suomessa se on vähä tuuri peliä että saako maukkaan vai ei niin maukkaan. Manageri sano että amerikkalaiset vesimelonit hävii kuus nolla korealaisille. Ei siis pidä suunnata yhdysvaltoihi vesimelonien perässä :D

Elämä rullaa eteepäi ja mei koulun kanat ja ankanpoikaset kasvaa hurjaa vauhtia. Ne ankat on nii söpöjä! Enkun tunneista en oikeestaa enää stressaa, tää oikeesti on "tehkää mitä huvittaa" meininkiä eikä pelkästään meiän koululla. Seoulissa tajusin senki. Sen lisäks jaettiin ryhmät uudestaan ja miulla on nyt eri oppilaat ku aikasemmi (jos Dohoa ei lasketa) ja joiden enkun taso on alhasempi. Eipä mitään koska ne on kaikki miun hyviä kavereita :D sekin varmaa vaikuttaa asiaan, ku ollaan nyt kaikki niin tuttuja toisillemme.

daily schedule

Tajusinpa tässä etten oo vielä muistanu tehä tällästä postausta miun arkielämästä. Nyt oon jo loppupuolella projektia (nyyh) joten ois korkee aikaki. Tosin, vaikka meillä on aikataulu se on tosi joustava sen mukaa mite tilanteet muuttuu ja mitä rehtorilla on suunnitteilla. Joskus sää muuttaa suunnitelmia, joskus meil on jotai muuta menoa, joskus mennää käymää jossai tai muuta. Eli joka viikko on vähä erilaine, mut on meillä silti se perusidea jonka pohjalta mennään. 

Koulua on kuutena päivänä viikossa maanantaista lauantaihi, sunnuntait on täysin vapaat kaikille. Sillon saa nukkua nii pitkää ku haluu ja oppilaat saa pelata tietokoneilla yms tehä mitä huvittaa. Sunnuntain lisäks maanantai on miulle helppo päivä koska maanantaisi ei oo enkkua eli miulla on vaa aamupäivällä ulkohommia ja loppupäivä yleensä vapaa. Keskiviikkosi on farmipäivä mikä tarkottaa ulkohommia aamulla kahteentoista asti ja iltapäivällä vielä jatkuu tunnin tai pari.

6:30
herätys. Reksi soittaa puhelimestaa aamulaulua jota kaikki vihaa. Mie yleensä nukun lähes seittemää asti koska oon laiska :D oppilaat alottaa päivän imuroimalla/pyyhkimällä lattiat. Jep, joka ikinen päivä.

7:00
aamulenkille! tehään noin puolen tunnin lenkki mikä sisältää vuorelle kiipeemistä, huh huh

8:00
aamupala. Koreassa aamupala ei eroa päivän muista aterioista mitenkään, eli syödään ihan kunnon ateria riisin, keiton ja lisukkeiden kera.

9:00
ulkohommia noin kahen tunnin ajan, joskus enemmä ja joskus vähemmä. Sisältää sekä puutarhahommia, kasvimaalla ja pellolla työskentelyä. Ku hommat on tehty miulla on vapaata, muut opiskelee.

12:30
päiväruuan aika. Jälleen riisiä ja lisukkeita. Syyään aika usein kalaa mut joskus saattaa olla kananugetteja tai lihaa. Syönnin jälkee oppilailla on vapaa-aikaa kello kahteen asti jonka yleensä vietän niitten kaa. Miulla on usein koko iltapäivä vapaa. Se menee blogia ja päiväkirjaa kirjottaessa sekä enkun tuntia suunnitellessa. 

18:00
iltaruoka ja päivän viimene tilaisuus syödä. Iltapäivällä en myöskää syö mitää enne illallista paitsi välillä on jotai välipalaa. Aluks oli hankala tottuu syömää vaa kolme kertaa päivässä mut ei se nyt niin paha oo. Jälleen riisiä! ihme kyllä en oo kyllästyny riisiin, tykkään siitä. Mikäli enkun tunti pidetään meen valmistautumaa siihe syönnin jälkee. Aina nimittäin ei oo tuntia erinäisistä syistä. Viime kerralla ku kysyin reksiltä onko tuntia se sano että tee niiku haluut, pidä tunti tai oo pitämättä mut jos pidät ni pidä mahollisimman lyhyt tunti :D i like this school!

19:00 - 20:00
enkun tunti~ mie saan oikeestaa tehä iha mitä ikinä haluun, mut tietty sen pitää harjoittaa enkun kielen taitoja. Tunnin jälkee miun päivä on ohi, oppilailla on viel opiskelua puolee kymmenee asti. Joskus ne jää koululle reksin kaa mut yleensä kävellään yhessä halki pimeyden asuntolaa.

Perjantaisi ja lauantaisi katotaan aina joku leffa enkun tunnin jälkeen. Mie yleensä kirjotan päiväkirjaa tai selaan nettiä viel hetken ja yhentoista maissa käyn nukkumaa. Miun lempihetket päivästä on aamupäivän ulkohommat ja illan enkun tunnit. Syy on ihan yksinkertaisesti siinä että sillon saan parhaiten vietettyä aikaa miun kavereitten kanssa. Ainoostaa su ja ma on vähä yksinäistä tai paremminki hukkausta, mut muute miulla ei kyllä oo paljo aikaa tehä mitää ihmeellistä. Niiku sanoin meil usein on kaikkee jännää iltapäivisiki. 

Se on yks juttu mist oon halunnu huomauttaa. Monet kaverit ja perheenjäsenet laittelee viestiä kysellen kuulumisia sun muita mikä on toki kiva ja saa niin tehä, mut ei pidä sit ihmetellä jos en vastaa. Miul ei yksinkertasesti oo aikaa. Usein miulla on hädin tuskin aikaa kirjottaa päiväkirjaa omia ajatuksia ja hauskoja tapahtumia ylös muistoks (minkä koen tärkeeks tulevaisuutta ajatellen). Senhä takia mie kirjotan tätä blogia et saatte lukee mitä miulle kuuluu, enkä tätäkää ehi kirjottaa nii usei ku haluisin. Mites tän nyt sanois... miulla ei oo aikaa aatella suomea nyt. Etenki nyt ku aikaa on enää about kuukaus haluun keskittyy nyt vaa tähä ja miun elämän tekee paljo helpommaks jos mie en aattele suomea. Jos aattelee suomea liikaa tulee vaa koti-ikävä. Siks saatan välillä vaa sulkee kaikki teiät pois mielestäni enkä vastaa viesteihi. Ei siinä oo mitään henkilökohtasta. Kiitos ja kumarrus!

three days of exercise

Viime aikoina koulu on ollu entistä äänekkäämpi siitä asti ku Busanin vaihto-oppilaat tuli. Ne on kaikki jotai 13-14v kolme tyttöä ja yks poika. Ei oo yllätys et tykkään siitä pojasta eniten :D ne lähtee kai iha lähi päivinä. Sinänsä harmi koska se nuori opettaja joka niitten kaa tuli on tosi hauska ja mukava, ymmärtää meitä nuoria :D 

Viime keskiviikkona pakattii auto ja polkupyörät matkaa ja ajettii Imsil nimisee kaupunkii. Käytii siel vähä patikoimassa vuorella (onneks vaa vähän matkaa, se on rankkaa puuhaa) ja yövyttii sit siellä majatalossa. Ne oli hienot majatalot mut en saanu hyvi nukuttua koska oli vähä ahdasta ja Busan lapset ei sulkenu suitansa vaik huomautin siit kolmesti. 

Torstai ja perjantai kulu pyörräillessä. Torstaina lähettii Imsilistä ja pyöräiltii 8h (75km) melkei Gokseongii asti. Se oli aluks rankkaa koska ne polkupyörävaihtoehdot mitä miulle oli ei ykskää sovi miun vartalolle. Miul on liian pitkät jalat. Toiseksee ne on kaikki näitä matalatankosia malleja ni päivän lopussa oli selkä jumissa. Ekaks aattelin et on vähän huvittavaa et kaikki oppilaat ajaa pyörillä ja kolme eri autoo ajaa mukana mut se osottautu tarpeelliseks. Jouduin vaihtaa polkupyörää kahesti enkä ollu ainut kenel tuli jotai vikaa matkan aikana. Sen lisäks tapahtu kaatumisia ja pieni onnettomuus. Meitsi selvis naarmuitta, jee! Pysäheltii matkan aikana tosi usein, osittai siks et porukka pysyy kasassa eri tahtii polkevista huolimatta ja myös juotii ja syötii pieniä eväitä. Molempina päivinä syötii lounas ulkona, laitettii pikanuudelit pataa porisemaa. 

Vaikken kaatunu satutin silti itteni. Aurinkorasvan lisäilystä huolimatta kaheksan tunnin jatkuva auringossa oleskelu on liikaa miun valkoselle iholle joten onnistuin polttamaan käsivarteni. Vasen ei niinkää mitä nyt kyynärtaipeesta, mutta oikee oli aika hurjan punane etenki seuraavana päivänä. Kaunis t-paitaraja rusketus tuloillaan. Noh, en ollu ainut! Korealaisilla punotti posket myös ja pojilla lähes kaikilla komeilee t-paitarajat kanssa :D tänäänki pojat vitsaili ulkohommien jälkee (joka myös tapahtu paahtavassa auringossa) et Meeriki muuttuu valkosesta mustaks. Jepjep.

Perjantaina oli tosi tosi kivaa. Jatkettii pyöräilyreissua melkei siitä mihi torstaina jäätii (tultii kumminki nukkumaa koululle) Tällä kertaa tie oli erilaine, ylämäkiä ei juuri ollu ja puut toi varjoa ni oli tosi miellyttävä ajaa. Olin myös jo tottunu hieman epämukavaan polkupyörään ni ajaminenkaa ei tuntunu pahalta. En tiiä monta kilometriä ajettii mut lähelle Seokgokia (kotia). Lounaan jälkee käytii viereisessä kalamuseoakvaario-paikassa jossa oli paljo jänniä kaloja mitä käytii ihastelee. Ku oltii tultu reissumme päähä pysähyttii pienelle joelle. Alkuperäinen keino saada oppilaat veteen oli sanomalla se kuka nappaa kalan saa lihaa illallisella mut vaikka Hun itse asiassa onnistuki siinä se ei koskaa toteutunu. Suurin osa kuitenki hyppäs rohkeesti veteen, minä mukaan lukien. Aluks en suunnitellu kastuvani jalkoja pidemmälle mut vesisota vei voiton. Vesikää ei ollu yhtää kylmää, tai sit miulla vaa oli liia kuuma. 

Miusta se oli hieno kokemus, oon aina halunnu kokeilla pitkän matkan pyöräilyä (miun päivittäine 20km ei lasketa) ja vielä tälleen isossa porukassa. Muutenki tykkään pyöräilystä älyttömästi. Jotenki kaikki luokkaretket ja muut kliseiset seikkailut mitä en koskaa suomessa koulussa ollessani päässy kokemaa saan nyt täällä, vaikka oonki opettajan roolissa. Tosin en mie nyt itteäni nii opettajaks tunne. 

Pikkusisko Nooran kanssa ku juttelin se mainitsi et ne oli äitin kaa pohtinu että miusta taidetaan täällä pitää hyvää huolta ja se pitää ihan paikkansa. Miun palaneiden käsivarsien vointia kysellään ahkeraan, lainaillaan kevyitä pitkähihasia ja tyrkytetään hattua, aurinkorasvaa, ruokaa ja juotavaa yhtenään. Etenki Do Ho on miusta jatkuvasti huolissaan ja huomaa heti jos joku on vialla ja pitää huolta.

Sunnuntaina yllättäen kaikki lähtiki ulos Gwangjuun. Suurimmaks osaks pojat meni pelihuoneisii, mie menin Busanin oppilaitten, mei tyttöoppilaitten ja Do Hon kaa Gwangjun eläintarhaan ja huvipuistoon. Toinen mistä tykkään paljo on eläintarhat ja meil oliki hauskaa. Korealaisee tyylii eläintarha ja huvipuisto on yhessä, joten se huvipuisto ei ollu kamalan iso mut hauskaa oli silti. Do Ho raahas miut neljää eri hurjan näkösee laitteesee joista suurin osa osottautu kuitenki tosi hauskoiks. Huvipuistolaitteet on oikeestaa iha samantyylisiä ku suomessa, Viikinki laivaki löyty (ja missä käytii).

Ylös kiipeemisen jälkee juotii raikasta pohjavettä.

Suurimmaks osaks matkaa molempina päivinä pyöräiltii joen vieressä. 

Seomjangang river. Heiteltii leipiä kivillä veteen. Etsi Meeri!

Mie ja Do Ho ihmetellään fisuja :)

Mid Term Evaluation + insadong

Torstai aamuna lähettiin Weipinin kanssa kasin junalla kohti Seoulia Mid-term Evaluationiin. Viiden tunnin matkustamisen jälkeen olin jälleen Hongdaessa, paikassa jossa ensimmäistä kertaa astuin korean maaperälle. Oli hauskaa kun tunnisti paikat ja ties minne mennä, mistä kääntyä oikealle tielle. Oltiin Weipinin kanssa ekoina paikalla, voipi johtua siitä että tultiin kaikista kauimpaa. Oli kiva nähä kaikkia pitkäst aika, niin muita vapaaehtosia ku BW ihmisiäki.

Itse Evaluation pidettiin sitä varten että me opettajat voidaan esitellä koulumme, tuntimme ja jakaa hyödyllisiä opetustekniikoita. Samalla sitä sai uutta motivaatiota ku kuuli että oikeastaa kaikki kamppailee samojen ongelmien kanssa vaikka projektit ja oppilaat on erilaisia. Miulla onneks ei oo sen suurempia ongelmia ja valtaosin oon tyytyväine tunteihini.

Jaettiin tarinoita, niin hauskoja ku vakavampiaki, ja samalla tajusin että miulla näyttäs olevan ihan erityine suhde miun oppilaisiin. Niinku Weipinki totes se ei oo kuullu kenenkää muun sanovan "I miss my students a lot" jos ollaan jossain matkoilla niistä erossa. Toiset projektit on kaikki children centereitä, mei koulun lisäks on yks alternative high school joka on huomattavasti isompi, yli sata oppilasta (se johon oisin hakiessa halunnu, mut loppujen lopuks en vois olla kiitollisempi et miut laitettii Gokseongii). Joten en tiiä johtuuko se siitä et miulla nyt sattuu olee pieni ikäero oppilaisiini ja satun puhumaan koreaa, mutta oon läheisempi oppilaitteni kaa ku kukaa muu. Tässä on kans jännää se, että vaikka Weipin on samassa koulussa tekee samoja juttuja se ei kuitenkaa oo ystävystyny niitten kanssa niiku mie. Weipin on läheisempi host perheen jäsenten kaa, erityisesti reksin vaimon.

Asiasta kukkaruukkuun oon täällä ollessa rakastunu korealaiseen kanaan. Suomessa en koskaa ollu chicken lover mut täällä miusta on tullu sellane. Korealaiset valmistaa sen erilailla (uppopaistamalla) joten se maistuu eriltä ja on iha valtavan maukasta. Oon viimesen viikon aikana päässy syömää sitä kolmesti neljästi korjaan. Myös BWn kanssa mentii perjantaina viettämään iltaa kanan ja kaljan parissa niinku viimeekski. Se on vaa nii maukasta. Se oli myös aikaa chattailla vapaasti ja istuin TJ managerin ja Annan kanssa. Ne tiedusteli oonko kiinnostunu työskentelee koreassa koska miulla kuulemma on lahjoja siihe. Ne on hyvin vaikuttuneita miun kielitaidoista, etenki ku oon oppinu koreaa pelkästää kattomalla telkkaria. Korealaiset sanoo et vaik ne kui kattois amerikkalaisia ohjelmia ne ei opi enkkua :D Anna puhuu miulle koreaa ja sanoo uusille tuttavuuksille et Meeri ymmärtää mitä sanotte et olkaa varovaisia XD sen lisäks TJ sanoo miuta korealaiseks. Illallisellaki ku TJ ja Weipin puhu kpopista ja mie liityin joukkoo ja selitin niille jotai ni TJ totes et "this is why I say you're korean, you know everything" hah no kai mie nyt musiikista!

Vaikka Seoul on hieno kaupunki täynnä kaikkee ihmeellistä ja siel on aina kiva käydä, oon täl hetkel vähä täynnä matkustamista. Tuntuu et oon parin viikon välei johoki reissaamassa ja se on miulle vähä liikaa. Tykkään mei arkielämästä koululla ja koska mie en ajattele koreaa reissaajan silmin, vaan asun-nyt-täällä-silmin ei jaksais koko aja olla tien päällä. Etenki lauantaina halusin jo palata "kotii" koska meil ei ollu enää ohjelmaa BWn kanssa vaa jäätii leikkii turisteja. Vaikka olin tosi väsyny ja siks en ollu hilpein suomalaine koreassa tapahtu muutama erittäin kokemisen arvonen asia.

Lauantain siis vietin Weipinin ja Carmenin kanssa. Kaikki vapaaehtoset levittäyty ympäri Seoulia sen mukaa mitä kuki halus tehä. Myö mentii kattomaa Hanok kylää, mikä tarkottaa kylää joka on täynnä korealaisia traditionaaleja taloja. Normaalit ihmiset (olettaisin et paljon munkkeja kylläkin) asuu siellä mut turistit saa käydä kyylämässä niitten taloja ulkopuolelta. Oli se iha jees mut ei oikei ihmeelline. Haluun vierailla jossai toisessa hanok kylässä toiste. Oli siel yks taidegallerian tyyline paikka jossa hyvin enkkua puhuva nuori mies tuli selittämään miulle tiikeritalismaneista. Tiikeri on aasiassa pyhä eläin ja se mies kerto et muissa maissa tiikerin ilme on hyvin pelottava, mut koreassa se tehdään enemmänki söpöks ja ne talismaanit näyttiki siltä ku se tiikeri naurais. Niissä oli jopa oikeeta kultaa. En ees uskaltanu tiedustella hintaa..

Jostain kumman syystä siellä oli myös koju täynnä fanitavaraa, bändien ja näyttelijöiden kuvilla varustettuja tuotteita. Kaupan pitäjä ahjumma oli todella ystävälline ja mukava! Juteltii sen kanssa koreaks ja kyselin onko sillä miun lemppareista juttuja koska se paikka oli nii täynnä kaikkee. Se nainen oli tosi mukava ja toi miulle näytille kaikkee. Vaikka teki mieli ostaa puolet seinää peittävä kuvakalenterin Lee Minhosta päädyin käytännölliseen kassiin miun lempibändistä :D myyjä oli uskomattoman antelias, se ei pelkästään antanu miulle melkei euron alennusta vaan myös ilmaseks muistilappuja kyseisen bändin kuvilla varustettuna.

Iltapäivä oikeestaa hengailtii vaa puistossa ja kahviloissa koska oltii liia väsyneitä lähtemää minnekää. Kuudelta oltii sovittu tapaavamme muut vapaaehtoset Insadong nimisellä shoppailukadulla. Insadong oli ihan mieletön! Kamalasti ihmisiä, kauppoja ja kojuja. Siel oli pieni ostoskeskus jossa oli myös mahollista pukeutua korealaiseen kansallispukuun ja ottaa kuvia kavereitten kanssa. Oon jo pitkää halunnu pukeutua hanbokiin joten nyt pääsin viimei toteuttamaa sen. Se oli tosi hauskaa ja hanbok oli helppo pukea päälle, tosin meillä oliki vaa päällimmäine kerros mut anyway. Opetin myös siellä työskentelevän norukaisen sanomaan "moi" ja "minä rakastan sinua".

Kokeilin muutamaa erilaista katuruokaa mikä on hyvin yleistä koreassa. Kaikki oli tosi maukasta. Kaikista hienoin kokemus koko Seoulissa olo aikanani oli kuitenki tän tietyn perinteisen korealaisen makeisen näkeminen. Nuorukaisilla oli siellä koju pystyssä missä ne asiakkaitten edessä valmisti ne makeiset. Se oli ihan uskomatonta, oon nähny sen joskus jossain telkkarissa mut omin silmin näkemine oli vielä ihmeellisempää. Parhain osuus oli kuitenki ne miehet jotka oli uskomattoman hauskoja, energisiä ja ulospäinsuuntautuneita. Niillä oli laulu jota ne kolme nuorta miestä yhdessä laulo samalla ku ne valmisti sitä. Se laulu oli teko-ohje ja keino laskea kuinka monta eri nauhaa niillä oli. Meiät ulkomaalaiset nähdessää ne innostu ja huus "hello! come to see!" ja selitti parhaan kykynsä mukaa enkuks miten se homma toimii. Ne, kuten monet muut kojun myyjät, kyseli mistä oon kotosin. Yks niistä sai selville että puhun koreaa joten jäätii siihe sitte juttelemaa hetkeks XD kerroin et oon enkun opena täällä ja se poika sattu olee kotoisin Gwangjusta ja vaan 23-vuotias ja vieläpä hyvännäköinen. "you're 21? I'm oppa!" (oppa on mite nuorempi tyttö kutsuu itseään vanhempaa poikaa) jostain syystä kuulin ton lauseen varmaan kolmelta eri ihmiseltä tän viikonlopun aikana XD koska sana oppa on myös tavallaan tapa osottaa kiinnostusta. Tyttöystävä kutsuu poikaystäväänsä oppaks, mikäli se poika siis on vanhempi. Miusta on kamalan kivaa miten korealaiset sanoo "tulkaa joskus leikkimään uudestaan!" ja Insadong oli kyllä sen verran siisti paikka et varmasti meenki moikkaamaa niitä uudestaa jos tulee tilaisuus. Ehkä projektin jälkee! Ostettii niitä makeisia mei oppilaille tuliaisiks. Viimesen yön vietin Jihyen kotona, koska Jihye asuu Seoulissa. Jihye on aina niin ystävällinen :) Sunnuntaina kotiin palattua en ois voinu olla onnellisempi!

Btw miun blogin linkki löytyy nykyään Allianssin sivuilta "kokemuksia" osiosta tai jotain vastaavaa. Siellä on oikee esittely "Meeri lähti koreaan, lue hänen elämästään" :D Kaikki lukemaan vaa!

handmade

mitä läheisemmiks tuun oppilaitten kanssa sitä vähemmän vietän aikaa asuntolassa kahestaan Weipinin kaa ja sitä vähemmän on myös aikaa kirjotella. Se on kyl hyvä asia! niin se kuuluuki mennä. Viime viikko oli normaalia vähä helpompi koska kaikki oppilaat ei oo vielkä palannu viikkolomaltaa mut täst päiväst lähtie pitäis alkaa taas normaali koulu. Koska meil on vaa kolme tyttöoppilasta joista vaan yks on tullu takas Jimin on miun kanssa paljon. Se jopa nukkuu mei huoneessa miun vieressä tossa lattialla. Korealaiseen tyyliin se halailee paljo ja haluu kävellä käsikkäin. Jimin myös harjottelee ahkerasti enkkua et se pääsis miun tunneille :D voi Jimin.

Siitä puheen ollen miulle tuli lauantain tunnille kaks oppilasta lisää, mikä muutti ilmapiiriä ja teki siit miulle hankalampaa koska ne oli villimpiä ja puhu enemmä. Toine niistä on iha uus poika joka tuli mei kouluu viime perjantaina. 15v poika nimeltä Mu Geon. En oikee viel tiiä mitä aatella siitä mut ensivaikutelma ei oo maailman paras. Se nimittäin vitsailee paljo Do Hon kustannuksella saadaksee vanhemmat pojat nauramaa ja yrittää olla siten hauska mut se ei oo reilua Do Hoa kohtaan. Korealaises kulttuuris nuorempia ihmisiä saa pomottaa mielensä mukaa eikä nuoremmat voi väittää vastaa koska vanhempia pitää kuunnella. Siks on normaalia et vanhemmat "kiusaa" nuorempia ja vitsailee niitten kustannuksella mut miusta Mu Geon menee jo vähä yli etenki ku se vast tuli tänne eikä tunne toisia viel. En tiiä johtuuks se siitä vai viettääks Do Ho muuten vaa miun kaa enemmä aikaa. Joka tapaukses meist on tullu Do Hon ja Jiminin ka entistä läheisempiä ystäviä :) Do Ho anto miulle jopa lahjaks kännykkäkorun ^_^

Viime tiistaina oltii ulkona tarhassa silittelee koiria ulkohommien lomassa ku outo auto ajo koulun pihaa. Ekaks en meinannu tunnistaa mut sielt tuliki TJ ja Anna mei järjestöstä!! tiesin et ne tulee käymää lähiaikoina mut siit ei ollu ilmotettu mitää ni se tuli yllätyksenä. Oli hirmu kiva nähä niitä pitkästä aikaa! ne naureskeli että mie ja Weipin ollaa soluttauduttu hyvi joukkoo, että näytetää iha yhtä maalaisilta ku kaikki muutki täällä. Tää oli eka kerta ku kukaa TJ ja Anna itse asiassa tuli tänne paikan päälle käymää, aikasemmi ne on kuulemma vaa nähny kuvia ja lukenu kertomuksia yms. Ne sano et täähä on tosi ihana paikka ja et meil on parhaimmat oltavat täällä verrattuna muihi vapaaehtosii. Ja et etenki tää ilmapiiri täällä on tosi mukava, rento ja kotoisa. 

Sunnuntaina lähettii aikasi aamulla kaikki oppilaat + mie + Weipin + reksi lähelle Jongeupia johoki pienimuotosee tapahtumaa mikä käsitteli historiaa ja tulevaisuutta ja jotain, miulla meni suurimmaks osaks kaikki ohi koska en ymmärrä tollasesta aiheesta koreaks mitää. Paikallisia ihmisiä tuli parikymmentä paikalle ja käytii muutamassa eri paikassa missä on joskus tapahtunu jotai kuuntelemassa mei johtajan, professori Park Moengsun puhetta. Koko sunnuntain sato vettä mut kaikil oli sateenvarjot matkassa mukana ja mie hyppäsin Do Hon sateenvarjon alle. Onneks ei ollu kylmä! Tai no, kaikki muut valitti kylmää vaik niil oli takit ja mie hengailin vaa pitkähihasessa. Käytii jopa satamakaupungissa!!! jotku saattaa tietää mite paljo tykkään vedestä ja oon aina halunnu nähä meren kunnolla. Tää nyt ei vieläkää ollu iha unelmien täyttymys etenki ku sato vettä ja kaikkial oli sumuista mut oli se silti vihreetä merivettä. Ei mut tähä mennessä Korea on kyl ollu yks unelmien täyttymys, pääsen koko aja näkee kaikkii hienoi juttuja mistä oon aina haaveillu ja tahtonu nähä ja kokea. 

Kotiajomatkalla kaikki nukku koska matka kumminki kesti vajaat kaks tuntia. Miusta oli kamalan söpöä kattoa ku pojat nukku takapenkillä nojaten toisiinsa :D Suomessahan ollaan hirveen personal space -ihmisiä, mutta korealaiset tykkää koskettaa toisiaa, kulkea käsikkäi ja halailla paljo vaikka ette välttämättä ois vielä läheisiä ystäviäkää. Kuitenki tää on sallittua vain samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, tytöt ja pojat ei keskenään saa käyttäytyä nii. Siks tytöt kulkee lähes aina käsikkäi ja ei se pojiltakaa tavatonta oo. Suomessa huudettas "homo!" mikä on miusta sääli :D tykkään näistä pojista täällä paljo, kaikki on miulle tosi mukavia. 

Täälläkin nää tunnistaa miun kädentaidot. Reksin vaimo on opettanu meitä virkkaamaa erilaisia juttuja joita voi itseasiassa käyttää tiskaamisee. Virkkaamine on iha hauskaa jos tietää mitä tekee ja Ms. Sonyeong sanoo että oon hyvä oppilas :D sen lisäks Jimin sattu kerra näkemää miun piirrustuksen minkä olin tehny ja sen jälkee levitti sanaa kaikille et osaan piirtää superhyvi ja sen jälkee pojat pyys nähä kans. Sen lisäks näytin niille valokuvia ja Chang Hoon sano et miun pitäis ryhtyy ammattivalokuvaajaks, hahah! nää täällä imartelee miuta ihan liikaa.

 

praying for korea

Kaikki on varmaan lukenu lehestä suuresta laivaonnettomuudesta mikä tapahtu täällä viime viikolla. Koska se on tosi iso juttu Gokseongissa pidettiin eile illalla tilaisuus jonne halukkaat tuli rukoilemaa uhrien ja omaisten puolesta. Meiän koulu meni sinne myös. Ei siellä loppujen lopuks ollu ku ehkä viiskyt ihmistä, mut meille oli raivattu tilaa kadun vartee ja istuttii siihe alas kynttilät kourassa. Kaikille myös jaettiin ilmapallo joka poksautettiin yhdessä kynttilän avulla lopuksi. En oikee tiiä mikä merkitys sillä oli mut niin tehtiin. Kaikille jaettiin myös paperi jolle sai kirjottaa jotain ja halukkaat vielä mennä lausumaan sen ääneen kaikkien edessä. Miun pojat yllytti että jos Meri teacher menee ni meki mennää. Mie vaa en osaa koreaa tarpeeks joten kukaa ymmärtäny varmaa mitää mutta väliäkö sillä, tilaisuuden lopuks joku vanha mies joka tais olla sen järjestäjä tuli kiittämää osallistumisesta ja yllätys utelemaan mistä tuun, mitä teen täällä ja kuinka kauan. Se oli ihan hieno tilaisuus se, mutta ei siitä sen enempää tai menee liian syvälliseks.

Tällä viikolla ei oo viel alkanu normaali koulu aikataulu koska kaikki oppilaat ei oo palannu vielä. Joten lähinnä täällä on saanu leikkiä (ei ees aamulenkille tarvi mennä!) mitä nyt vähä puutarhanhoitoa ollu. Oppilail on iltasi jotai opiskelua kumminki. Enkun tunnit pidetää myös mut maanantaisi ei oo muutenkaa tuntia ja tänää ne sit meni jonneki kauemmas erityiselle tunnille. Äähh ja mie ku nii ootin innolla miun tuntia :/ toivon mukaa huomenna nyt ei tuu mitää! haluun miun enkun tunnit :D mut on ollu tosi kivaa nähä nää taas viikon tauon jälkee, ehtihä siinä tulla jo ikävä. On jotenki entistä kotoisampi olo ku nyt täällä on vaa kaikki miun lempioppilaat, nuorimmat pojat ja reksin perhe miinus Hun. Pelattiin Changhoonin kaa pöytätennistäki, jee.

Viimeeks oon kirjotellu mite oikee vietin vapaan viikkoni ja ehtihä siin ollaki kaikkee jännää jo. Eikä siinä vielä kaikki! Lauantai iltapäivällä lähettii sitte Weipinin kaa bussilla Gwangjun kautta kohti kaupunkia nimeltä Jeongeup. Siellä asuu kolme muuta vapaaehtoistyöntekijää jotka opettaa enkkua eräänlaisessa iltapäiväkerhossa pienille lapsille. Miun hyvä kaveri korealainen Jihye, indonesialainen Dea ja italialainen Monica. Jotku varmaa näkiki facebookissa sen kuvan mikä otettii kana-aterian äärellä. Korealainen uppopaistettu kana on nii hyvää!! 

Sunnuntaina mentiin niitten kanssa läheiselle Naejang vuorelle. Se on tosi kuuluisa vaahterapuistaan jotka muuttuu syksyllä tietty super värikkäiks. Oli siellä nättiä nytki ku kaikki oli vihreetä. Ne vaahterat on japaninvaahteria (joiden lehdet muistuttaa kannabista näin btw) joita näyttäs kasvavan täällä paljon vähä joka puolella. Nyt ku puihi on ilmestyny lehtiä voin alkaa tutkia et mitäs täältä löytyy.

Takaisin vuorelle. Se oli kyllä tosi siisti paikka, Naejang on ihan suht korkee joten näkymät oli huisit. Sen lisäks, kuten kuulemma melkein joka vuorella, siellä oli temppeli. Tää oli toki vähän isompi yksilö kun normaalisti mut se paikka oli tosi hieno ja ihanan rauhallinen. Syksysin se on kuulemma ihan täynnä ihmisiä. Sain paljo hyviä kuvia ja meil oli porukalla oikee hyvä päivä. Sinne käveltäessä on reitin varrella pieni puisto jonne näitten toisten vapaaehtosten oppilaat vanhempineen tuli leikkimään, osittain siks et ne halus tavata miut ja Weipinin. Mie ku esittelin itteni yhelle mukavalle naiselle ja kerroin nimeni sen reaktio oli "merry christmas!!" koska koreaks se lausutaan "meri kurisumasu" (näyttää japanille XD) hahahahaa. Ne lapset oli kaikki alle kymmenen mut silti siel on kuulemma monta jotka osaa yllättävän hyvi enkkua ja kuulinki yhen puhuvan enkuks. Pelattii niitten kaa hetki polttopalloa mut kello kolme mei piti alkaa lähteä koska matkustamisee menis monta tuntia. Siinä vaiheessa olin jo tosi väsyny kaiken kävelemisen ja reissaamisen jäliltä et halusin vaa äkkiä koululle, joten ku Gwangjussa pitiki oottaa bussia Gokseongii tunti meinas mennä hermot. Mentii sit siks aikaa syömää ddeokbokkia nam nam. Jälleen oli halpa reissu, en maksanu muusta ku bussilipuista ja vuorelle sisäänpääsystä. Nukuttii nimittäi Jihyen huoneessa ja ne osti meille yhteistä ruokaa ja vaikka mite yritettii tarjota rahaa takas ei ne huolinu. Jihye sano että kaikki ne mitä se meille makso oli tosi halpaa ja ollaa sen vieraita ni ei siinä sitte auttanu. Mut oli tosi kiva käydä kattomassa niitä ja käydä toisel projektipaikalla. Myöskin ku näki niitten huoneen ja kuunteli niitten päivärytmiä ni oli pakko todeta hiljaa mielessäni et oon onnekas ku pääsin Gokseongii. Ei se niilläkää siis huono ole mut mie oon oikee tyytyväine siihe mitä miulla on enkä haikaile muitten perää :D

ps. kuten viimesestä kuvasta huomaa vaikka oli lämmin kesäpäivä +20° niin silti miulla on paljon päällä. Se on välillä rankkaa pukeutua siveellisesti! toisaalta varjossa ja iltasin ei oo vielä niin lämmin. Niinku suurimmalle osalle oon jo kertonu, koreassa olkapäiden paljastaminen koetaan hyvin seksikkääksi. Tätä pääsin todistaa yks päivä kun leikin Jiminin kanssa ja miun paidan kaulus valu niin että toinen olkapää näky vähän ni jo Do Ho tulee heti että teacher voitko korjata paitasi asentoa :D söpöö

a free week part 2

Eilen sato vettä joten päivällisen päätteeksi farmiope avas parit pullot sojua. Korealaisilla on joku juttu että sadepäivinä otetaan hörppy. On kolme alkoholijuomaa mitä pitää maistaa koreaan tultaessa ja ne on riisiviini makkeolli, korealainen kalja ja soju. Nyt voin onnellisesti sanoa että oon päässy maistamaan niitä kaikkia, jee! Soju on kirkasta viinaa, tosin vain 19% ja maultaan suomalaisia sukulaisia miedompi. Korealaisissa ohjelmissa näkee miten ihmiset humaltuu parista shottilasista joten oon aina miettiny johtuuko se siitä että soju on vahvaa vai siitä että korealaisilla on huono viinapää. No, vastaus on jälkimmäinen. Niiku Tiia totes ku kerroin sille, "ei korealaiset litkut pärjää pohjoisen viinansietokyvylle" ja näinhän se meni. Reksi kysy että eikös suomessa ooki vahvempaa tavaraa ja että tää on miulle varmaan ku vettä. Huvittavaa on myös se miten täällä nähdään hienona asiana jos pystyt juomaan paljon humaltumatta helposti. Kehutaan että ooh hyvähyvä :D näin alkoholista puheenollen alla kuva riisiviinin tyyppisestä juomasta joka oli ilmeisesti tehty maissista. Maistu oikeestaa samalle ku makkeolli ja edelleen muistuttaa etäisesti simaa.

Palataanpa nyt kuitenkin siihen kun olin vielä Cheonanissa. Oli siis tiistai päivä. Saunassa käyminen ei suinkaan ollut päivän ainut aktiviteetti. Iltapäivällä suunnattiin traditional village nähtävyyteen, joka on siis pieni kylä rakennettu historiallisia taloja ja muita rakennuksia täyteen. Oli siistiä miten jopa huoneisiin oli koottu tavaraa ja ulkona oli savisaaveja sun muita. Siellä oli tosi siistiä käydä koska miuta kiinnostaa noi tollaset jutut ja ne talot oli älyttömän siistejä. 

Käytiin myös perinteisillä katumarkkinoilla joita oon nähny telkkarissa, siel oli paljo kaikkee. Jotenki oon ihastunu siihe miltä korealainen kaupunki näyttää pimeän tullen. Päivällä se on vaan kaupunki, mut ku hämärä laskeutuu ja kaikki värikkäät valot laitetaan päälle se tunnelma on iha eri. Jotenki niin siisti.

Cheonanissa käytii jonku verra myös ulkona kävelemässä jollo mie taas keräsin huomiota. Käytii syömässä pienessä ravintolassa jonka työntekijät tuli utelemaan että mistä tämä neiti on kotoisin. Kadulla kävellessä joku oli sanonu kaverilleen "ulkomaalainen!!" ja ku käytii Borimin entisen ala-asteen pihalla siellä oli poikia pelaamassa palloa ja myö taputettiin niille ku joku teki maalin ni Borim oli kuullu et ne pojat oli sanonu kaverillee "say thank you!" ahahaha niin sulosta :D Just enne ku lähettii isoäidin luota joku naapuri tuli sinne ja sano että miulla on nätit silmät ja hiukset. Se on aika jännää et jokaine naispuolinen ihminen jonka oon tavannu aina toteaa heti ekaks että ootpas nätti. Nii joo ja yks ilta ku käytii iltalenkillä yhessä ja vähä hassuteltii ni Borim sano et "I'm okay but you look weird 'cause you have yellow hair." yepyep, tämä on kohtaloni. Siks täällä on vähä erilaista ku tiiän et tein sitte mitä vaa ni näytän muiden mielestä oudolta joten eipähä tarvi huolehtia siitä esim. miltä näyttää, onko hiukset hyvin jne samalla tavalla ku mitä suomessa ehkä ois. Eikä siis pahalla tavalla oudolta, ihan hyvällä vaan mutta silti oudolta ja erilaiselta. Ja sit jos iteki näkee toisen länsimaalaisen on sellai "oh!!! ulkomaalainen!!" joten ei se kai ihme oo että korealaiset käyttäytyy nii miut nähdessää XD

Yks toinen asia on se mite joitaki hämmentää todella paljon se, että osaan koreaa. Viime viikolla juteltiin paljon musiikin opettajan kanssa (29v mies opettaja joka käy täällä kaks kertaa viikossa) se osaa tosi hyvi enkkua ja mainitsi oikee Jean Sibeliuksen miulle :D ni sen kanssa puhuin aina tietty enkuks joten täl kertaa ku oppilaat oli siinä kanssa musaope hämmenty tosi paljo ku puhuinki koreaa oppilaille. Oisitte nähny sen ilmeen! Joka kerta ku sanoin jotai koreaks se toisti sen iteksee ja sai jonku hihityskohtauksen ja totes enkuks "amazing!" ahahaha hupaisaa tämä :D

Asiasta kukkaruukkuun, keskiviikkona matkustettiin takas koululle. Tosin vain Weipin ja minä. Meiät heitettii juna-asemalle ja oikei viel maksettii junaliput meille. En siis oo vieläkään kuluttanu omia rahojani, yhtään. Se oli tismalleen sama juna ja vielä aikataulu ku millä ekaa kertaa mentiin Gokseongiin, tosin vaan eri lähtöasema. Tuli vähän nostalginen fiilis :D kolme tuntia junassa ja täällä sitä taas oltiin. Reksi tuli hakee meiät juna-asemalta koululle, se oli ite saapunu pari tuntia aikasemmi jonku tapaamisen vuoksi. Oli hieman hämmentävää miten mukava oli palata tänne vuorten keskelle. Tuli sellanen onpas kiva palata kotiin olo, etenki ku etuovi oliki lukossa ni hiippailtiin Weipinin kaa takaovesta iha ku oltais asuttu täällä kauanki, vanhan tottumuksen mukaan. Ku mentii koululle syömään kaikki neljä koiraa juoksi innoissaan vastaan tervehtimään.

Nyt täällä koululla ei oo muita ku mie, Weipin, reksi ja farmiope. Samaa aikaa on kamala ikävä oppilaita, ja samalla täällä on hauskaa hengailla ku ei oo ketää muuta. Se sellanen yksin kotona tunnelma :D tänäänki menin koulun tietsikkahuoneesee siirtää kuvia kamerasta tablettiin (onnistu yllättävän helposti vaikka kaikki oliki koreaks, kiitos tutun windows seiskan) ja samalla jäin leikkimään kitaralla ja pianolla kerranki ku kukaa ei ollu kuulemassa. Elämän pieniä iloja :D 

a free week

Maanantaina lapsoset oppilaat sitte lähti kotia viikoks. Oli vähän hassua kattoa ku ne lähti tietäen ettei niitä näe kokonaiseen viikkoon. I miss my students :( sitte piti iteki pakata kahen yön reissua varten. Auto suuntas ekaks kohti Jeonju nimistä kaupunkia missä miun lempioppilas Do Ho asuu. Hmm, tulipaha just mielee et saankoha sanoa 'lempioppilas'? oli miten oli tavattiin siellä Do Hon vanhemmat jotka vei meiät syömään. Oltiin siis liikkeellä minä, Weipin, reksin perhe ja Do Ho. Sen vanhemmat oli tosi mukavia ja Dohon isä puhuu todella hyvin enkkua joten sen kanssa oli mukava keskustella. Eikä se ravintolakaan kuulemma ollu halvimmasta päästä. Ruoka oli tottakai mainiota, en kyllä nimeä enää muista. Oli kumminki pöytä niin täynnä erilaisia pikku kippoja ettei enempää ois mahtunu. Hauska fakta korealaisesta ruuasta; miulle vinoiltii enne matkaa että pidä hauskaa riisin noukkimisesta puikoilla mut tosiasiassa riisi on se kaikista helpoin asia syödä puikoilla. Koska muutenhan tää ruoka on muodoltaan samaa ku muuallaki ja se kaikki pitää taiteilla puikoilla suuhun. Onnea niille jotka eivät sitä taitoa osaa tänne tullessaan :D

Syötyämme käytiin Do Hon kotona parin tunnin visiitillä. Ne ei asu kaupungissa mutta niiden kotoa ajaa kyllä sinne ehkä kymmenessä minuutissa. Heti ekaks pihalla tervehti kolme melko pientä koiraa joista kahdella oli vaan kolme jalkaa. Ne oli kyllä sulosia ja ilosesti hyppivät siinä. Muuten niitten koti oli ihan normaali yksikerroksinen talo, mutta niillä oli kokonainen huone omistettu kotiteatterille! Äänieristetyt tummenetut seinät, kirjahylly täynnä DVD:tä ja iiiiso valkokangas. Do Hon isä soitti meille siitä musiikkia sun muuta ja tulin niin kateelliseks, tolla ku sais kattoa omia lempibändejään ja telkkariohjelmia. Äänetki oli niin hyvät. Do Hon isä oli muutenki siisti tyyppi, se on matkustellu hirveesti ja näytti älyttömän upeita kuvia. Se myös kysy missä päin Suomea asun ja pahoitteli ettei tiedä muita kaupunkeja ku Helsingin ja pyys sitte luettelemaan muita isoja kaupunkeja. Oli hämmentävää miten täydellisesti se ääns nimet Helsinki ja Tampere. Vaikka toisaalta eihä tollaset sanat oo korealaisille ongelma. 

Kello neljä oli aika jatkaa matkaa ja Do Holle oli vaikee sanoo heippa ku se on miulle ehkä kaikista läheisin ihmine täällä (ehkä Weipiniä lukuunottamatta). On hassua miten Do Ho on miun oppilaista huonoin enkussa mutta oon sen kanssa ystävystyny parhaiten tähä mennessä.

Saavuttiin sitten viimein kohteeseemme, kaupunkiin nimeltä Cheonan. Yövyimme rehtorin vaimon äidin luona. Talo oli hyvin traditionaalinen ja erittäin pieni, siis todella pieni, mutta se oli ihan okei. Kyllä siellä nyt kaks yötä nukkui helposti. Isoäiti oli vähän hupsu mut tosi ystävällinen ja ihastu miuhu koska oon blondi. Jälleen kerran kuulin miten nätti oon ja se silitteli miun hiuksia. Ruoka-aikoina se laitto miun lautaselle kalaa sun muita maukkaita juttuja (kohteliaisuuden/hellyyden osoitus tavallaan) sellai syö syö hyvä lapsi. Eihän siinä sitte.

Seuraavana aamuna herättiin kuudelta että nyt lähdetään kylpylään.Se oli ihan mielenkiintonen kokemus se. Tää ei ollu sellane korealaine saunapaikka mitä telkkarissa näkee vaan halvempi, mutta jossa kuulemma käytetään puhdasta pohjavettä. Se oli vähän ku uimahalli suomessa, paitsi ettei ne altaat ollu tarkotettu uimiseen, pelkästään oleskeluun ja vesihierontaan. Ja se suurin eroavaisuus oli siinä että suihku, sauna ja altaat oli kaikki samassa tilassa mikä tarkotti sitä että siellä hengailtiin täysin alasti. (ei varmaan ees tarvi mainita että miehillä ja naisilla oli täysin omat tilat) Oli se vähän awkward koska monet tuijotti miuta siks että oon blondi. Mutta pääsin saunaan!!! siellä oli kaks saunaa, toisessa 60 astetta ja toisessa 70. Täällä nää kyllä nössöili ja istu lattialla ja lauteitaki oli vaan yks joka oli tosi matalalla. Kiuasta ei näe vaan seinän raoista suihkutetaan lämmintä ilmaa. Saunalta se silti tuntu. Siitä tuli kotoisa olo. 

 

the best students & bad teacher

Today I was really very happy! Aamupäivällä käytii Gokseongissa pikaisesti ja piipahdettii paikalliseen leipomoon. Siellä oli ihan siistejä kakkuja (ei nyt miulle mitää ennennäkemätöntä) ja paaaljon maukkaan näkösiä leipiä ja voitaikinasta tehtyjä leivoksia. Ostettii kahen laista eri leipää ja mässäiltii niitä siinä sitte vähän aikaa. Oli kivaa! täytyy myös mainita et koululle tulemisen jälkee en oo maksanu mitään yhtään mistään. Joka kerta jos ollaa käyty jossai reksin vaimo ostaa koko porukalle jotai syötävää minut mukaan lukien. 

Päivällä ei niinkää tapahtunu mitää. Hengailin muutaman oppilaan kanssa ja autettii yhtä opettajaa ulkohommissa. En tiiä tarkallee mitä tehtii ja miks mut liitty jotenki sieniin. (kiitos Weipinille joka aina ottaa kuvia)

Hienot ilmat senku jatkuu. Parina viime päivänä ei oo paistanu aurinko mut se on oikeestaa ollu mukavaa koska on silti ollu tosi lämmin. Yritän silti parhaani mukaan hengailla pitkissä hihoissa jotta sit ku kunnolla tulee kuuma voin iloisin mielin vaihtaa t-paitaan. 

Kaikista parhain osuus päivästä on yleensä enkun tunnit. Vaikka ne ei aina mee nii hyvi poikien oppimisen kannalta se on se hetki päivästä ku saan enite tietoa ja juteltua ja naurettua. Dohoon kanssa nyt jutellaa muutenki pitki päivää mut ne kaks muuta on aina jossai muitten oppilaitten kaa leikkimässä ni niitten kaa jutellaa sit vaa enkun tunneilla. Mut ne kyselee paljo miun mielipiteitä eri asioista ja jutellaa päivän tapahtumista. Kaikki oppilaat menee koko ens viikoks kotii (oppilaat asuu tääl koko muun ajan mut vissii kerra kuukaudessa menee viikoks kotii tms) joten puhuttii siitä eilen ja jotenki keskustelu käänty hyvin syvälliseks. Tunnustetaan, se tunti ei kenenkää muun ku Moonchanin, joka on mei ryhmän tulkki, kielitaitoja parantanu mut miusta se oli tärkeetä mistä pojat puhu joten en keskeyttänykää. Miusta oli erityisen hämmentävää ja hienoa se että ne usko miun harteille kipeitä tarinoita menneisyydestää niitten perheistä. Kaikki täällä ei nimittäin tuu onnellisesta rikkaasta perheestä. Hämmentävää siitä teki sen että ne kerto miulle vaikkei ees tunneta nii hyvi loppujen lopuks. Vielä sano et tää on sit salaisuus et älä kerro toisille. Olin otettu.

Tän päivän tunti oli kyllä kaikista paras. Mie keksin et voidaa leikkiä sellasta piirtämispeliä poikien kanssa koska se harjottaa niitten enkun sanastoa ja vaikka oon edelleen vähän ujo tuomaan esille omia ideoitani tunnilla niin tää oli menestys. En ollu ees ehtiny alottaa koko peliä ku meil oli jo hauskaa vaan ku yritin selittää miten sitä pelataan. Sit meil oli älyttömän hauskaa sitä pelatessa ja voi vitsit. Pojat aina sanoo että oon bad teacher koska lataan musiikkia netistä, kiroilin vahingossa kerra ja pidän reksiltä niiden salaisuuden salaisista naposteltavista jotka ne kuljetti alkuviikosta mei luokkahuoneesee. Tänää kuitenki olin ekaa kertaa good teacher, yay! Moonchan on ihastunu miun tablettii ja se oli iha innoissaa leikkimässä miun piirrustus sovelluksella ja ihasteli miun tabletin kynää. Se jopa kirjotti miulle aivan ihanan viestin ja voi että, miulla vaan on maailman parhaat oppilaat!

Ku tulin tunnin jälkee asuntolaa viimeinki tyhjensin viimeset jutut matkalaukusta kaappiin ja hyllyille ja siirsin sen syrjään. Oon nimittäi pitäny matkalaukkua avonaisena tässä lattialla kaiken aikaa osaks laiskuuttani, mut tänää ku palasin onnellisena tunnilta tajusin et ehkä se oli myös sellane merkki siitä et oisin vaan vieraana käymässä täällä. Ni matkalaukun syrjään korjaamine kai oli joku merkki sen tosiasian kokonaan hyväksymisestä etten oo lähössä vielä pitkii aikoihi. Eikä miulla oo valittamista.

ps. kyllä, kuustoista vuotias poika osaa kirjottaa nätimmi kaunoa ku mie :D

what's inside my head

Alkuviikosta tuli ekaa kertaa ikävä jotain suomesta. Lähinnä miun koiraa Tessua ja vaik vähä hassulta kuulostaaki ni pyöräilemistä omassa rauhassa (koska täällähän mie oon jonku seurassa 24/7) Sekä jäätelöä. Nytki on niin kesä et tekis hirveesti mieli syödä jäätelöä mut lähin kauppa on sanotaanko 15min automatkan päässä. Ehkä joku päivä innostun lähtee sinne pyörällä. Nyt miust tuntuu et kukaa ei päästäis miuta XD

Kai sitä voi sanoo et on ollu jonku verra kulttuurishokkiaki. Miun pari Weipinhä on kans aasialaine joten mie oon täällä ainut länsimaalanen jonka kulttuuri eroaa todella paljon. Miulla ei sinänsä oo vaikeuksia aasialaisen kulttuurin ymmärtämisessä, mut miuta vaan huolestuttaa se tajuaako/muistaako nää ihmiset täällä sen että miulla saattaa olla kulttuuriperäiset syyni käyttäytyä niiku käyttäydyn. Eli lyhyesti miuta huolestuttaa se että välillä ihmiset saattaa ymmärtää miut väärin. 

Lähinnä tää tulee siitä et vertaan itteeni Weipiniin, joka on miuta yhdeksän vuotta vanhempi, erittäin kohtelias ja ystävällinen ja mieluusti omistais päivästään jokaisen hetken toisten auttamiseen, aina tarjoamassa apua vaikkei ois tarvettakaa. Suomessa ainaki nuorten keskuudessa sitä katottas vähä toisella tapaa mut siis ei sillä, hienoaha se on ja pitäis kai ite yrittää olla vähän enemmän ku Weipin. Vaikka miut suomessa laskettaiski kohteliaitten ja ahkerien ihmisten joukkoon täällä häviin kuus nolla. Joten mie en osaa sanoa tykkääkö nää aikuiset täällä miusta yhtä paljon malliesimerkki-Weipinin rinnalla. Toisaalta taas mie oon läheisempi näitten nuorten kanssa varmaan juuri siitä syystä että oon enemmä ku yks niistä.

Miusta tuntuu ettei miuta nähdä samalla tavalla opettajana ku normaali opettaja. Miuta puhutellaa kyl opettajaks mut muute nää täällä kyllä juttelee ja vitsailee miulle samalla lailla ku kavereillee. Joka kerta ku jolleki selviä miun ikä reaktio on "ehh, really?!" ja se tulee osittai (ehkä paljonki) siitä etten ees yritä käyttäytyä aikuismaisesti tai niiku kunnon opettaja. En mie nää syytä miks miun pitäis koska ensinnäki se ois outoo koska oon nii nuori ja toiseksee mie voin silti opettaa niille enkkua vaikka oisinki kaveri kuka opettaa enkkua. "We ask you to be both a teacher and a friend"

Miulla on edelleen vähä vaikeuksia keksiä tekemistä tunneille koska pojat ei innostunu oppikirjoista joita raahasin näytille tällä viikolla (enkä oikeestaa kyllä miekää koska ne oli omituisia) ja oikeestiha miun ei tarvi niikää opettaa niille kielioppia vaa saada ne käyttämää enemmä enkkua ja harjottaa keskustelutaitoja. Mut on vähä hankala keksii aktiviteettejä. Noh tähä mennes ne on sentää tykästyny päiväkirjan kirjottamisee ja eile oikee kysy et eiks tänää kirjotetakaa ku aattelin pitää taukoo ettei ne kyllästy. 

Muute elämä täällä rullaa hyvi. Onnistuneista tunneista tykkään paljon ja sillon myös keskustelen paljo niitten kaa ja saan kuulla paljo asioita joista miulla ei ois muute hajuakaa. Opin myös tuntemaa ne paremmi ja ne miut koska ne kyselee paljon ja tiiän ees jotai mitä tääl koulun sisäpiireissä tapahtuu. Miulla on täällä ihan hauskaa ja oon saanu yhen kaverinki jonka kanssa ollaa paljo tekemisis, jutellaa ja nauretaa. 

Aijoo, yks turhauttavimpia asioita täällä on se etten pääse puhumaan nii paljo ku haluisin ja se johtuu ihan vaan kielimuurista. Miun korean ymmärtämine on parantunu entisestää joten tiiän koko aja mistä aiheesta puhutaan ja saan paljo selvilleki että mitä. Mutta. Mie en osaa liittyä keskusteluun koska en tiiä mitä sanoa koreas eikä huvita sanoo enkuks koska yleensä paikalla on tasan yks ihmine kuka ymmärtäis mitä sanon. En ees haluu aatella milt tuntuis olla täällä osaamatta lainkaa koreaa. Huh!

Tänää olin kyllä sit taas hämmentävän hyvällä tuulella jostai syystä ja enkun tuntiki meni loistavasti :)

cherry blossoms & excited about rice

Sitä luulis kyllästyvän riisiin sen jälkee ku sitä syö joka ikinen päivä joka aterialla kolme kertaa päivässä, mutta tänään ku päivällä syötiinki nuudeleita ikävöin riisiä, ja illallisella olin innoissani ku pääsin taas riisin pariin. Mikä on tämä korealaisten salainen ainesosa?! näitten ruuassa täytyy olla jotai maagista. 

En tiiä oonko pahemmi kommentoinu mitää asuntolasta. Joka tapauksessa miulla on iso huone jonka jaan Weipinin kanssa. Weipin nukkuu tuol ylhäällä parvella ja meitsi koisaa tossa hyllykön eessä miun matkalaukun paikalla. Miusta on iha kiva nukkua tossa alhaalla, on kiva saada jotai yksityisyyttä ees nukkuessaa :D Tosiaan, nukun lattialla. Yep, niinku kaikki tässä talossa. Iltasi levitän siihe sellasen petauspatjan paksusen peitteen, nappaan tyynyn ja peiton ja siinä se. Ekan yön jälkee oli suorastaan pettymys miten samalta tuntuu nukkua lattialla ku sängyssä. Toki siinä on pieniä epämukavuuksia, kuten joissaki nukkuma-asennoissa luut saattaa painautua lattiaa vaste. Mutta uni on silti maittanu iha samalla lailla ku ennenki. Tosin kaikki unet mitä oon koreassa nähny on ollu tosi mielenkiintosia XD

Perjantaina rehtori kutsu meiät savimajaan ryystämään teetä ja siel oliki joku meditaatio opettaja. Se oli hauska nainen se. Se näytti meille puhelimestaa kuvia kirsikkapuun kukista joita se oli menny kattomaan edellisenä päivänä ja mie totesin mite haluisin kovasti nähä kans tolla tavalla paljon kerralla. Sitten "jotenkin maagisesti" samana iltapäivänä lähettii yllättäen autolla kaikki kattomaa kirsikkapuita. Ajeltiin Jiri-vuoren ympäristössä ja siellä oli monet tiet reunustettu kirsikkapuilla. Sitä ei pysty sanoin kuvailemaa miten kauniilta se näyttää ku kukkapuita on molemmin puolin tietä niin että ne muodostaa tavallaan tunnelin. Olin tosi kiitolline rehtorille joka kuuli miun toiveen, koska yks miun haaveista on aina ollu nähdä keväiset kirsikkapuut kukassa :) toi eka kuva on itse asiassa mei pihalta.