Viimeset päivät koululla meni aika sumussa ja liian nopeesti. Miusta tuntuu että parina viimesenä päivänä vasta oppilaittenki tajuntaan alko iskeytyä että hei toi tyyppi lähtee täältä kohta ja ne selvästi käytti kaikki tilaisuudet jutella ja leikkiä miun kanssa. Viimenen päivä niitten kanssa oli sunnuntai päivä ja sillon jostain syystä oli ulkohommia. Ei ihan se miten oisin halunnu viettää viimesen päivän mutta tuossahan tuo meni :D Vasta illalla ruuan jälkeen alko meiän erityisohjelmat. Miulle ja Weipinille soitettiin taas rumpuja ja bändi esitti jopa kolme biisiä (<3) sekä katottiin meistä tehty video. Mitkään näistä ei tullu yllätyksenä koska viime päivät olin viettäny tiiviisti koululla joten tiesin mitä siellä tapahtu. Viime kerrasta viisastuneena otin kameran mukaan ja asetin sen tyhjälle penkille kuvaamaan koko ohjelman. Ihme kyllä en pahemmin itkeny ohjelmaa seuratessa! Itku tuli vasta sitten kun reksi laitto kaikki vuorotellen sanomaan meille jotain, kiitokset sun muuta. Oli kamalan surullista kuunnella kun toiset sanoo että oispa kiva jos saatais pitää teidät täällä. Etenki Jiminin kanssa itkettiin, meistä oli tullu niin läheisiä. Moonchan piti ihanan pitkän puheen enimmäkseen miulle, josta selvis että se on koko tän ajan nähny enemmän miun lävitse ku oisin koskaan osannu arvata. Se ties miten paljon tein töitä niitten eteen ja se arvosti sitä. Loppujen lopuks Moonchanista tuli miulle yks läheisimmistä ja tärkeimmistä henkilöistä siell.
Lopuks mentiin ulos, jonne pimeys oli jo laskeutunut, ja sytytettiin iso kokko ja kuunneltiin musiikkia. Mie ja Weipin saatiin sytyttää se yhessä ja olo oli ku jollai olympia soihdun kantajalla. Se oli kyllä hauskaa. Kaikki yhessä vaan hengailtiin siinä kokon ympärillä ja me Jiminin kanssa tanssittiin :D poikien kanssa leikkisästi vitsailtiin ja Yeongsun kanssa oli ehdottomasti tehtävä bro hug koska aina lyötiin toisiamme :D mjoo hieno opettaja minä kyllä!
Seuraavana päivänä me kaikki lähettiin juna-asemalle yhdessä. Oppilaat suuntas kotiin ja mie Weipinin kanssa lähettiin punkkaamaan Dohon kotiin. Sen isä on erityisen vieraanvarainen ja halus ottaa meiät luokseen. Junan ravintolavaunussa hengailtiin vielä yhdessä, mut sit oli pakko sanoo viimeset heipat (noh, muille paitsi Doholle tietty). Oli kamala kattoo poikien surulliset hymyt ku ne vilkutti miulle.
Doholla Dohon isä vei meitä erilaisiin nähtävyyksiin mitä sillä puolella Koreaa nyt oli. Nehän asuu Jeonjun Jinan kaupungissa, ja Jeonju on yksi erittäin suosituista kaupungeista. Nähtiin kaikkea jännää ja otin paljon kuvia, syötiin hyvää ruokaa. Välillä kävin viimesen kerran koululla josta mentiin Weipinin kanssa Seoulissa käymään viimesessä järjestön tapaamisessa, jossa syötiin yhdessä ja jaettiin todistukset. Siinä hyvästeltiin kaikki vapaaehtoistyöntekijät, Weipin mukaan lukien. On yllättävän rankkaa lyhyen ajan sisällä hyvästellä paljon ihmisiä. Nyt oli kaikkien aika erota. Jokainen lähti omaan suuntaansa. Osa jäi vaan pariks päiväks shoppaamaan ja osa vähän pidemmäks aikaa matkustelemaan.
Minä itse hyppäsin jälleen junaan ja lähdin takaisin punkkaamaan Doholle ja vietin siellä viimeset puoltoista viikkoa. Käytiin edelleen eri paikoissa ja joinaki päivinä vaan hengailtiin, mikä sopi miulle oikein hyvin. Sitten, 20 päivä kesäkuuta, oli aika lähteä kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti