lauantai 24. toukokuuta 2014

just another saturday


Kesäpäivä. Ulkona on ku saunassa olis. Niin se taitaa kyllä olla vähä niin myös siellä suomessa. Kuumuudesta huolimatta iltapäiväkävely tekee hyvää, etenkin ku aurinko ei paista kunnolla ja matkan varrella voi pysähtyä kastelemaan varpaat joessa ja loikoilemaan riippumatossa. Minkään näköset ötökät ei oo toistaseks häirinny tunnelmaa, eikä viime kerralla nähdystä vihreästä käärmeestäkään oo tietoa. Löysin koulun lukuisten kirjahyllyjen seasta Pikku prinssin, jota lukiessa osa iltapäivästä kului. 

"Minulla on ikävä Doho hyungia", Yonho sanoi aamupäivällä perunoita kuoriessa. En voi muuta kuin yhtyä tuon pojan sanoihin. Niin miullakin. Toissapäivänä vierailin Do Hon kotona toista kertaa kun käytiin viemässä Doho kotiin muutamaksi päiväksi. Dohon isä ois halunnu et jään pitemmäks aikaa kylään, mut ei, meiän piti palata takaisin koululle. Ensi kerralla. Mutta milloin?

Vielä on viikkoja jäljellä ennen Suomeen paluuta, mut jo nyt palaaminen sekä innostuttaa että kauhistuttaa. Koska se lähenee ja teen lähes päivittäin sen virheen että selaan facebookista kavereiden kesäisiä tilapäivityksiä ja kuvia, niin vaikka täällä on ihan samalla tavalla turkasen kuuma kesä sitä ikävöi vähän Suomeen. Oon monesti nähny unta et meen suomalaiseen kauppaan ostamaan ruokaa korin täydeltä. Ei miulla mitään tiettyä ruokaa ikävä oo, voileipähimoki meni ohi. Miun on pikkuhiljaa pakko alkaa suunnitella viimesiä päiviä Koreassa, ja ku mietin mikä päivä tulisin ja mietin juhannusta tekis mieli pian palata Suomeen. Tää ei oo sellanen koti-ikävä, vaan samalla tavalla ku jos tekee mieli matkustaa jonneki tekis mieli matkustaa Suomeen.

Mutta. Mie tiesin et näin tässä vois käydä. Se mitä mie en tienny oli se, et kotii palaamisen tekee vaikeeks se että oon kiintyny näihi ihmisiin eikä se että tykkään Koreasta liikaa. Jännää on se, että etenki tässä vaiheessa pitäis käyttää hyödyks jokainen tilaisuus kokea ja mennä jonnekin ja tehdä jotain uutta ja ihmeellistä, mutta nyt mie tunnen paljo tärkeemmäks käyttää hyväks tilaisuudet olla näiden ihmisten kanssa täällä. Koska kaikki turistinähtävyydet, kaupungit missä haluun käydä jne. ei katoo minnekään ainakaan ihan heti. Mut ku mie lähen tästä koulusta en välttämättä nää näitä ihmisiä enää ikinä. Reksin vaimo käski tulla käymään seuraavan kerra ku tuun Koreaan ja niin onneks voin tehdä, mut kaikki oppilaat ei oo täällä enää sillon ku se joskus tapahtuu. Do Hon kanssa ollaan vaihdettu yhteystiedot jo ja eilenki viestiteltiin skypessä vaikka ollaan vaan parin tunnin ajomatkan päässä toisistamme, mut sama ei oo muitten oppilaiden kohdalla.

Joten vaikka mie oon innoissani kotiin paluusta, samalla yks ja sama kysymys pyörii miun mielessä; miten mie pystyn jättämään nää ihmiset tänne? Ja välillä tuntuu etten pystykään. Miten sitä ylipäätään voi ketään koskaan jättää ja olla näkemättä enää koskaa uuelleen? tai ehkä oon vaa sentimentaalinen. Onpas syvällistä tekstiä.

En haluis pohtia vielä lähtemistä, koska haluun nauttia joka päivästä, mut on hankala estääkää itteää ajattelemasta. Ehkä sitä pitäis vaa unohtaa facebook ja kaikki muut sosiaaliset mediat ja erakoitua koreaa, unohtaa se pirun kalenteri ja olla vaan. Koska toista kertaa ei tule. Toiste en tässä koulussa tuu asumaan.

Tällä viikolla yks ilta ajeltiin Gokseongin ja Seokgokin välimaastossa sijaitsevalle tähtitornille. Oli kuulemma hyvät näkymät taivaalle, joten täydellistä pimeyttä ootellessa katottiin siellä parit lyhyet dokumentit sellaselta katossa olevalta valkokankaalta millasilta ne yleensä näyttää avaruusjuttuja. Sit päästiin kiipeemään yläkertaan jossa oli aukeava katto ja hienot kaukoputket joilla päästiin tiiraamaan läpi parit planeetat. Oli huikeeta! Tykkään tähtitieteestä joten se ilta oli ilta miun makuun. Nuorisolla oli erityisen hauskaa UV valaistulla käytävällä mikä sai valkoset vaatteet hohtamaan. 

Korealaiset tykkää kuumalla ilmalla mässätä vesimelonia (eli melonia lähes päivittäin), ja ne onki ylpeitä maukkaista vesimeloneistaan joita ei kuulemma saa mistään muualta. Ja tosi maukkaita vesimeloneja onki! Suomestaki tälläsiä löytyy, mut suomessa se on vähä tuuri peliä että saako maukkaan vai ei niin maukkaan. Manageri sano että amerikkalaiset vesimelonit hävii kuus nolla korealaisille. Ei siis pidä suunnata yhdysvaltoihi vesimelonien perässä :D

Elämä rullaa eteepäi ja mei koulun kanat ja ankanpoikaset kasvaa hurjaa vauhtia. Ne ankat on nii söpöjä! Enkun tunneista en oikeestaa enää stressaa, tää oikeesti on "tehkää mitä huvittaa" meininkiä eikä pelkästään meiän koululla. Seoulissa tajusin senki. Sen lisäks jaettiin ryhmät uudestaan ja miulla on nyt eri oppilaat ku aikasemmi (jos Dohoa ei lasketa) ja joiden enkun taso on alhasempi. Eipä mitään koska ne on kaikki miun hyviä kavereita :D sekin varmaa vaikuttaa asiaan, ku ollaan nyt kaikki niin tuttuja toisillemme.

tiistai 20. toukokuuta 2014

daily schedule

Tajusinpa tässä etten oo vielä muistanu tehä tällästä postausta miun arkielämästä. Nyt oon jo loppupuolella projektia (nyyh) joten ois korkee aikaki. Tosin, vaikka meillä on aikataulu se on tosi joustava sen mukaa mite tilanteet muuttuu ja mitä rehtorilla on suunnitteilla. Joskus sää muuttaa suunnitelmia, joskus meil on jotai muuta menoa, joskus mennää käymää jossai tai muuta. Eli joka viikko on vähä erilaine, mut on meillä silti se perusidea jonka pohjalta mennään. 

Koulua on kuutena päivänä viikossa maanantaista lauantaihi, sunnuntait on täysin vapaat kaikille. Sillon saa nukkua nii pitkää ku haluu ja oppilaat saa pelata tietokoneilla yms tehä mitä huvittaa. Sunnuntain lisäks maanantai on miulle helppo päivä koska maanantaisi ei oo enkkua eli miulla on vaa aamupäivällä ulkohommia ja loppupäivä yleensä vapaa. Keskiviikkosi on farmipäivä mikä tarkottaa ulkohommia aamulla kahteentoista asti ja iltapäivällä vielä jatkuu tunnin tai pari.

6:30
herätys. Reksi soittaa puhelimestaa aamulaulua jota kaikki vihaa. Mie yleensä nukun lähes seittemää asti koska oon laiska :D oppilaat alottaa päivän imuroimalla/pyyhkimällä lattiat. Jep, joka ikinen päivä.

7:00
aamulenkille! tehään noin puolen tunnin lenkki mikä sisältää vuorelle kiipeemistä, huh huh

8:00
aamupala. Koreassa aamupala ei eroa päivän muista aterioista mitenkään, eli syödään ihan kunnon ateria riisin, keiton ja lisukkeiden kera.

9:00
ulkohommia noin kahen tunnin ajan, joskus enemmä ja joskus vähemmä. Sisältää sekä puutarhahommia, kasvimaalla ja pellolla työskentelyä. Ku hommat on tehty miulla on vapaata, muut opiskelee.

12:30
päiväruuan aika. Jälleen riisiä ja lisukkeita. Syyään aika usein kalaa mut joskus saattaa olla kananugetteja tai lihaa. Syönnin jälkee oppilailla on vapaa-aikaa kello kahteen asti jonka yleensä vietän niitten kaa. Miulla on usein koko iltapäivä vapaa. Se menee blogia ja päiväkirjaa kirjottaessa sekä enkun tuntia suunnitellessa. 

18:00
iltaruoka ja päivän viimene tilaisuus syödä. Iltapäivällä en myöskää syö mitää enne illallista paitsi välillä on jotai välipalaa. Aluks oli hankala tottuu syömää vaa kolme kertaa päivässä mut ei se nyt niin paha oo. Jälleen riisiä! ihme kyllä en oo kyllästyny riisiin, tykkään siitä. Mikäli enkun tunti pidetään meen valmistautumaa siihe syönnin jälkee. Aina nimittäin ei oo tuntia erinäisistä syistä. Viime kerralla ku kysyin reksiltä onko tuntia se sano että tee niiku haluut, pidä tunti tai oo pitämättä mut jos pidät ni pidä mahollisimman lyhyt tunti :D i like this school!

19:00 - 20:00
enkun tunti~ mie saan oikeestaa tehä iha mitä ikinä haluun, mut tietty sen pitää harjoittaa enkun kielen taitoja. Tunnin jälkee miun päivä on ohi, oppilailla on viel opiskelua puolee kymmenee asti. Joskus ne jää koululle reksin kaa mut yleensä kävellään yhessä halki pimeyden asuntolaa.

Perjantaisi ja lauantaisi katotaan aina joku leffa enkun tunnin jälkeen. Mie yleensä kirjotan päiväkirjaa tai selaan nettiä viel hetken ja yhentoista maissa käyn nukkumaa. Miun lempihetket päivästä on aamupäivän ulkohommat ja illan enkun tunnit. Syy on ihan yksinkertaisesti siinä että sillon saan parhaiten vietettyä aikaa miun kavereitten kanssa. Ainoostaa su ja ma on vähä yksinäistä tai paremminki hukkausta, mut muute miulla ei kyllä oo paljo aikaa tehä mitää ihmeellistä. Niiku sanoin meil usein on kaikkee jännää iltapäivisiki. 

Se on yks juttu mist oon halunnu huomauttaa. Monet kaverit ja perheenjäsenet laittelee viestiä kysellen kuulumisia sun muita mikä on toki kiva ja saa niin tehä, mut ei pidä sit ihmetellä jos en vastaa. Miul ei yksinkertasesti oo aikaa. Usein miulla on hädin tuskin aikaa kirjottaa päiväkirjaa omia ajatuksia ja hauskoja tapahtumia ylös muistoks (minkä koen tärkeeks tulevaisuutta ajatellen). Senhä takia mie kirjotan tätä blogia et saatte lukee mitä miulle kuuluu, enkä tätäkää ehi kirjottaa nii usei ku haluisin. Mites tän nyt sanois... miulla ei oo aikaa aatella suomea nyt. Etenki nyt ku aikaa on enää about kuukaus haluun keskittyy nyt vaa tähä ja miun elämän tekee paljo helpommaks jos mie en aattele suomea. Jos aattelee suomea liikaa tulee vaa koti-ikävä. Siks saatan välillä vaa sulkee kaikki teiät pois mielestäni enkä vastaa viesteihi. Ei siinä oo mitään henkilökohtasta. Kiitos ja kumarrus!

maanantai 19. toukokuuta 2014

three days of exercise

Viime aikoina koulu on ollu entistä äänekkäämpi siitä asti ku Busanin vaihto-oppilaat tuli. Ne on kaikki jotai 13-14v kolme tyttöä ja yks poika. Ei oo yllätys et tykkään siitä pojasta eniten :D ne lähtee kai iha lähi päivinä. Sinänsä harmi koska se nuori opettaja joka niitten kaa tuli on tosi hauska ja mukava, ymmärtää meitä nuoria :D 

Viime keskiviikkona pakattii auto ja polkupyörät matkaa ja ajettii Imsil nimisee kaupunkii. Käytii siel vähä patikoimassa vuorella (onneks vaa vähän matkaa, se on rankkaa puuhaa) ja yövyttii sit siellä majatalossa. Ne oli hienot majatalot mut en saanu hyvi nukuttua koska oli vähä ahdasta ja Busan lapset ei sulkenu suitansa vaik huomautin siit kolmesti. 

Torstai ja perjantai kulu pyörräillessä. Torstaina lähettii Imsilistä ja pyöräiltii 8h (75km) melkei Gokseongii asti. Se oli aluks rankkaa koska ne polkupyörävaihtoehdot mitä miulle oli ei ykskää sovi miun vartalolle. Miul on liian pitkät jalat. Toiseksee ne on kaikki näitä matalatankosia malleja ni päivän lopussa oli selkä jumissa. Ekaks aattelin et on vähän huvittavaa et kaikki oppilaat ajaa pyörillä ja kolme eri autoo ajaa mukana mut se osottautu tarpeelliseks. Jouduin vaihtaa polkupyörää kahesti enkä ollu ainut kenel tuli jotai vikaa matkan aikana. Sen lisäks tapahtu kaatumisia ja pieni onnettomuus. Meitsi selvis naarmuitta, jee! Pysäheltii matkan aikana tosi usein, osittai siks et porukka pysyy kasassa eri tahtii polkevista huolimatta ja myös juotii ja syötii pieniä eväitä. Molempina päivinä syötii lounas ulkona, laitettii pikanuudelit pataa porisemaa. 

Vaikken kaatunu satutin silti itteni. Aurinkorasvan lisäilystä huolimatta kaheksan tunnin jatkuva auringossa oleskelu on liikaa miun valkoselle iholle joten onnistuin polttamaan käsivarteni. Vasen ei niinkää mitä nyt kyynärtaipeesta, mutta oikee oli aika hurjan punane etenki seuraavana päivänä. Kaunis t-paitaraja rusketus tuloillaan. Noh, en ollu ainut! Korealaisilla punotti posket myös ja pojilla lähes kaikilla komeilee t-paitarajat kanssa :D tänäänki pojat vitsaili ulkohommien jälkee (joka myös tapahtu paahtavassa auringossa) et Meeriki muuttuu valkosesta mustaks. Jepjep.

Perjantaina oli tosi tosi kivaa. Jatkettii pyöräilyreissua melkei siitä mihi torstaina jäätii (tultii kumminki nukkumaa koululle) Tällä kertaa tie oli erilaine, ylämäkiä ei juuri ollu ja puut toi varjoa ni oli tosi miellyttävä ajaa. Olin myös jo tottunu hieman epämukavaan polkupyörään ni ajaminenkaa ei tuntunu pahalta. En tiiä monta kilometriä ajettii mut lähelle Seokgokia (kotia). Lounaan jälkee käytii viereisessä kalamuseoakvaario-paikassa jossa oli paljo jänniä kaloja mitä käytii ihastelee. Ku oltii tultu reissumme päähä pysähyttii pienelle joelle. Alkuperäinen keino saada oppilaat veteen oli sanomalla se kuka nappaa kalan saa lihaa illallisella mut vaikka Hun itse asiassa onnistuki siinä se ei koskaa toteutunu. Suurin osa kuitenki hyppäs rohkeesti veteen, minä mukaan lukien. Aluks en suunnitellu kastuvani jalkoja pidemmälle mut vesisota vei voiton. Vesikää ei ollu yhtää kylmää, tai sit miulla vaa oli liia kuuma. 

Miusta se oli hieno kokemus, oon aina halunnu kokeilla pitkän matkan pyöräilyä (miun päivittäine 20km ei lasketa) ja vielä tälleen isossa porukassa. Muutenki tykkään pyöräilystä älyttömästi. Jotenki kaikki luokkaretket ja muut kliseiset seikkailut mitä en koskaa suomessa koulussa ollessani päässy kokemaa saan nyt täällä, vaikka oonki opettajan roolissa. Tosin en mie nyt itteäni nii opettajaks tunne. 

Pikkusisko Nooran kanssa ku juttelin se mainitsi et ne oli äitin kaa pohtinu että miusta taidetaan täällä pitää hyvää huolta ja se pitää ihan paikkansa. Miun palaneiden käsivarsien vointia kysellään ahkeraan, lainaillaan kevyitä pitkähihasia ja tyrkytetään hattua, aurinkorasvaa, ruokaa ja juotavaa yhtenään. Etenki Do Ho on miusta jatkuvasti huolissaan ja huomaa heti jos joku on vialla ja pitää huolta.

Sunnuntaina yllättäen kaikki lähtiki ulos Gwangjuun. Suurimmaks osaks pojat meni pelihuoneisii, mie menin Busanin oppilaitten, mei tyttöoppilaitten ja Do Hon kaa Gwangjun eläintarhaan ja huvipuistoon. Toinen mistä tykkään paljo on eläintarhat ja meil oliki hauskaa. Korealaisee tyylii eläintarha ja huvipuisto on yhessä, joten se huvipuisto ei ollu kamalan iso mut hauskaa oli silti. Do Ho raahas miut neljää eri hurjan näkösee laitteesee joista suurin osa osottautu kuitenki tosi hauskoiks. Huvipuistolaitteet on oikeestaa iha samantyylisiä ku suomessa, Viikinki laivaki löyty (ja missä käytii).
Ylös kiipeemisen jälkee juotii raikasta pohjavettä.




Suurimmaks osaks matkaa molempina päivinä pyöräiltii joen vieressä. 
Seomjangang river. Heiteltii leipiä kivillä veteen. Etsi Meeri!

Mie ja Do Ho ihmetellään fisuja :)


tiistai 13. toukokuuta 2014

Mid Term Evaluation + insadong

Torstai aamuna lähettiin Weipinin kanssa kasin junalla kohti Seoulia Mid-term Evaluationiin. Viiden tunnin matkustamisen jälkeen olin jälleen Hongdaessa, paikassa jossa ensimmäistä kertaa astuin korean maaperälle. Oli hauskaa kun tunnisti paikat ja ties minne mennä, mistä kääntyä oikealle tielle. Oltiin Weipinin kanssa ekoina paikalla, voipi johtua siitä että tultiin kaikista kauimpaa. Oli kiva nähä kaikkia pitkäst aika, niin muita vapaaehtosia ku BW ihmisiäki.

Itse Evaluation pidettiin sitä varten että me opettajat voidaan esitellä koulumme, tuntimme ja jakaa hyödyllisiä opetustekniikoita. Samalla sitä sai uutta motivaatiota ku kuuli että oikeastaa kaikki kamppailee samojen ongelmien kanssa vaikka projektit ja oppilaat on erilaisia. Miulla onneks ei oo sen suurempia ongelmia ja valtaosin oon tyytyväine tunteihini.

Jaettiin tarinoita, niin hauskoja ku vakavampiaki, ja samalla tajusin että miulla näyttäs olevan ihan erityine suhde miun oppilaisiin. Niinku Weipinki totes se ei oo kuullu kenenkää muun sanovan "I miss my students a lot" jos ollaan jossain matkoilla niistä erossa. Toiset projektit on kaikki children centereitä, mei koulun lisäks on yks alternative high school joka on huomattavasti isompi, yli sata oppilasta (se johon oisin hakiessa halunnu, mut loppujen lopuks en vois olla kiitollisempi et miut laitettii Gokseongii). Joten en tiiä johtuuko se siitä et miulla nyt sattuu olee pieni ikäero oppilaisiini ja satun puhumaan koreaa, mutta oon läheisempi oppilaitteni kaa ku kukaa muu. Tässä on kans jännää se, että vaikka Weipin on samassa koulussa tekee samoja juttuja se ei kuitenkaa oo ystävystyny niitten kanssa niiku mie. Weipin on läheisempi host perheen jäsenten kaa, erityisesti reksin vaimon.

Asiasta kukkaruukkuun oon täällä ollessa rakastunu korealaiseen kanaan. Suomessa en koskaa ollu chicken lover mut täällä miusta on tullu sellane. Korealaiset valmistaa sen erilailla (uppopaistamalla) joten se maistuu eriltä ja on iha valtavan maukasta. Oon viimesen viikon aikana päässy syömää sitä kolmesti neljästi korjaan. Myös BWn kanssa mentii perjantaina viettämään iltaa kanan ja kaljan parissa niinku viimeekski. Se on vaa nii maukasta. Se oli myös aikaa chattailla vapaasti ja istuin TJ managerin ja Annan kanssa. Ne tiedusteli oonko kiinnostunu työskentelee koreassa koska miulla kuulemma on lahjoja siihe. Ne on hyvin vaikuttuneita miun kielitaidoista, etenki ku oon oppinu koreaa pelkästää kattomalla telkkaria. Korealaiset sanoo et vaik ne kui kattois amerikkalaisia ohjelmia ne ei opi enkkua :D Anna puhuu miulle koreaa ja sanoo uusille tuttavuuksille et Meeri ymmärtää mitä sanotte et olkaa varovaisia XD sen lisäks TJ sanoo miuta korealaiseks. Illallisellaki ku TJ ja Weipin puhu kpopista ja mie liityin joukkoo ja selitin niille jotai ni TJ totes et "this is why I say you're korean, you know everything" hah no kai mie nyt musiikista!

Vaikka Seoul on hieno kaupunki täynnä kaikkee ihmeellistä ja siel on aina kiva käydä, oon täl hetkel vähä täynnä matkustamista. Tuntuu et oon parin viikon välei johoki reissaamassa ja se on miulle vähä liikaa. Tykkään mei arkielämästä koululla ja koska mie en ajattele koreaa reissaajan silmin, vaan asun-nyt-täällä-silmin ei jaksais koko aja olla tien päällä. Etenki lauantaina halusin jo palata "kotii" koska meil ei ollu enää ohjelmaa BWn kanssa vaa jäätii leikkii turisteja. Vaikka olin tosi väsyny ja siks en ollu hilpein suomalaine koreassa tapahtu muutama erittäin kokemisen arvonen asia.

Lauantain siis vietin Weipinin ja Carmenin kanssa. Kaikki vapaaehtoset levittäyty ympäri Seoulia sen mukaa mitä kuki halus tehä. Myö mentii kattomaa Hanok kylää, mikä tarkottaa kylää joka on täynnä korealaisia traditionaaleja taloja. Normaalit ihmiset (olettaisin et paljon munkkeja kylläkin) asuu siellä mut turistit saa käydä kyylämässä niitten taloja ulkopuolelta. Oli se iha jees mut ei oikei ihmeelline. Haluun vierailla jossai toisessa hanok kylässä toiste. Oli siel yks taidegallerian tyyline paikka jossa hyvin enkkua puhuva nuori mies tuli selittämään miulle tiikeritalismaneista. Tiikeri on aasiassa pyhä eläin ja se mies kerto et muissa maissa tiikerin ilme on hyvin pelottava, mut koreassa se tehdään enemmänki söpöks ja ne talismaanit näyttiki siltä ku se tiikeri naurais. Niissä oli jopa oikeeta kultaa. En ees uskaltanu tiedustella hintaa..

Jostain kumman syystä siellä oli myös koju täynnä fanitavaraa, bändien ja näyttelijöiden kuvilla varustettuja tuotteita. Kaupan pitäjä ahjumma oli todella ystävälline ja mukava! Juteltii sen kanssa koreaks ja kyselin onko sillä miun lemppareista juttuja koska se paikka oli nii täynnä kaikkee. Se nainen oli tosi mukava ja toi miulle näytille kaikkee. Vaikka teki mieli ostaa puolet seinää peittävä kuvakalenterin Lee Minhosta päädyin käytännölliseen kassiin miun lempibändistä :D myyjä oli uskomattoman antelias, se ei pelkästään antanu miulle melkei euron alennusta vaan myös ilmaseks muistilappuja kyseisen bändin kuvilla varustettuna.

Iltapäivä oikeestaa hengailtii vaa puistossa ja kahviloissa koska oltii liia väsyneitä lähtemää minnekää. Kuudelta oltii sovittu tapaavamme muut vapaaehtoset Insadong nimisellä shoppailukadulla. Insadong oli ihan mieletön! Kamalasti ihmisiä, kauppoja ja kojuja. Siel oli pieni ostoskeskus jossa oli myös mahollista pukeutua korealaiseen kansallispukuun ja ottaa kuvia kavereitten kanssa. Oon jo pitkää halunnu pukeutua hanbokiin joten nyt pääsin viimei toteuttamaa sen. Se oli tosi hauskaa ja hanbok oli helppo pukea päälle, tosin meillä oliki vaa päällimmäine kerros mut anyway. Opetin myös siellä työskentelevän norukaisen sanomaan "moi" ja "minä rakastan sinua".

Kokeilin muutamaa erilaista katuruokaa mikä on hyvin yleistä koreassa. Kaikki oli tosi maukasta. Kaikista hienoin kokemus koko Seoulissa olo aikanani oli kuitenki tän tietyn perinteisen korealaisen makeisen näkeminen. Nuorukaisilla oli siellä koju pystyssä missä ne asiakkaitten edessä valmisti ne makeiset. Se oli ihan uskomatonta, oon nähny sen joskus jossain telkkarissa mut omin silmin näkemine oli vielä ihmeellisempää. Parhain osuus oli kuitenki ne miehet jotka oli uskomattoman hauskoja, energisiä ja ulospäinsuuntautuneita. Niillä oli laulu jota ne kolme nuorta miestä yhdessä laulo samalla ku ne valmisti sitä. Se laulu oli teko-ohje ja keino laskea kuinka monta eri nauhaa niillä oli. Meiät ulkomaalaiset nähdessää ne innostu ja huus "hello! come to see!" ja selitti parhaan kykynsä mukaa enkuks miten se homma toimii. Ne, kuten monet muut kojun myyjät, kyseli mistä oon kotosin. Yks niistä sai selville että puhun koreaa joten jäätii siihe sitte juttelemaa hetkeks XD kerroin et oon enkun opena täällä ja se poika sattu olee kotoisin Gwangjusta ja vaan 23-vuotias ja vieläpä hyvännäköinen. "you're 21? I'm oppa!" (oppa on mite nuorempi tyttö kutsuu itseään vanhempaa poikaa) jostain syystä kuulin ton lauseen varmaan kolmelta eri ihmiseltä tän viikonlopun aikana XD koska sana oppa on myös tavallaan tapa osottaa kiinnostusta. Tyttöystävä kutsuu poikaystäväänsä oppaks, mikäli se poika siis on vanhempi. Miusta on kamalan kivaa miten korealaiset sanoo "tulkaa joskus leikkimään uudestaan!" ja Insadong oli kyllä sen verran siisti paikka et varmasti meenki moikkaamaa niitä uudestaa jos tulee tilaisuus. Ehkä projektin jälkee! Ostettii niitä makeisia mei oppilaille tuliaisiks. Viimesen yön vietin Jihyen kotona, koska Jihye asuu Seoulissa. Jihye on aina niin ystävällinen :) Sunnuntaina kotiin palattua en ois voinu olla onnellisempi!

Btw miun blogin linkki löytyy nykyään Allianssin sivuilta "kokemuksia" osiosta tai jotain vastaavaa. Siellä on oikee esittely "Meeri lähti koreaan, lue hänen elämästään" :D Kaikki lukemaan vaa!