keskiviikko 4. joulukuuta 2013

travel plans

Lento lähtee Suomesta 24.3
Kellonaika 17:00

Saapuu Etelä-Koreaan, Incheonin kansainväliselle lentokentälle 25.3
Kellonaika 09:15 aamulla

Lento kestää 8-9 tuntia

Matkaa yli 7000 kilometriä

Aikaero on suomen talviaikana 7h, kesäaikana 6h

Paluulento Koreasta Suomeen lähtee 14.6
(tarkempia tietoja sitten kun se on ajankohtaista)

Lentokentältä hyppään maanalaiseen ja matkustan Seouliin, itse pääkaupunkiin Hongik University alueelle ja yritän löytää majoituspaikkani :)



Koska sopivia lentoja ei ole aikaisemmin, "joudun" lentämään Koreaan yhden päivän aikaisemmin ennen itse vapaahetoistyöjärjestön kanssa tapaamista. Onneksi tämä oli otettu huomioon, ja info papereissani oli linkkejä eri majoituspaikkoihin, jotka sijaitsevat aivan kokoontumispaikan lähellä. Näistä vaihtoehdoista valitsin mukavan näköisen hostellin.


13 eurolla olisi saanut yöpyä dormitory huoneessa (katso linkki), mutta päätin että haluan kuitenkin totuttautua aikaeroon rauhassa yksityisessä single huoneessa, mikä maksaa yhdeltä yöltä 24 euroa. 

Näillä siis mennään. Seuraavana päivänä on kokoontuminen järjestön tiloissa, minne saa saapua 12:30 - 14:00 välisenä aikana. Hostellilta matkaa järjestölle on noin 10 minuutin kävelymatka. Toivottavasti en ehdi eksyä siinä ajassa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti