keskiviikko 23. lokakuuta 2013

why volunteering?


Tänään on tosi harmaa päivä, joten päätin kuluttaa aikaani kirjottamiseen, kun ei kamalasti ulkonakaan huvita olla. Tällä kertaa aiheena on vapaaehtoistyö!

Mitä siitä sanasta tulee ekana mieleen? Mie en oo koskaa pahemmi ottanu selvää että millasia vaihtoehtoja vapaaehtoistyössä on jne. enkä muutenkaa tienny siitä paljoa, joten oli vähän yllätys että voi lähteä englannin opettajaks sellaseenki maahan ku Etelä-Korea. Kyllä mie nyt kehitysmaissa enkun alkeiden opettamisen ymmärtäsin, joten oli positiivinen yllätys kun kuulin että niinki hienoon maahan voi mennä.


Oon tässä jo vuoden tai kaks mietiskelly erilaisia mahdollisuuksia matkustaa Koreaan vähän pitempiaikaisesti. Jotenkin pelkkä lomaviikko ei tunnu yhtä houkuttelevalta. Ehkä se johtuu siitä, että en mie oikeestaan koskaan oo halunnu matkustaa sinne katsomaan sitä kaupunkia tai maalaismaisemia. Niitten ihmisten takia mie sinne haluan. Ihmisten ja niitten elämäntapojen vuoks. Majailemalla viikon hotellissa ja kiertelemällä nähtävyyksiä ei ihan täytä sitä mitä tahon. 


Enkä mie nyt ihmisillä tarkota niitä kaikkia ihania laulajia joista tykkään, vaikka en toki meinaa juosta toiseen suuntaan jos sellaisen satun kohtaamaan. Tämä ihan vaan sen takia, jos joku vielä epäilee että ainut syy koko hommaan on se kirkuva fanityttö sisälläni :D haha!


Ei, ihan tavallisia ihmisiä mie sinne haluan mennä katsomaan. Jotenki niitten hieman omituiset tavat ja jokapäiväinen arki kiinnostaa miuta, ja nimenomaan siihen haluisin päästä osalliseksi. Kanssakäymistä tavallisten korealaisten kanssa tavallisessa arkielämässä. Niin ja tietysti sen kielen takia. Oon tässä nyt lähestulkoon neljä vuotta tuijotellu korealaisia ohjelmia ja melkeinpä ihan vahingossa oppinut kielen siinä samalla. Nyt on pakko painottaa että en siis ole mikään korean kielen taituri vielä, puhuminen ja kirjottaminen on vielä tosi heikkoa ja luetunymmärtäminen tökkii, mutta ymmärrän puhetta tosi hyvin. Pystyn katsomaan ohjelmia ilman tekstityksiä ja ymmärtämään suurimman osan. Ja koska oon muutenkin kiinnostunut kielistä, ois ihan mahtavaa päästä opettelemaan korean kieli kunnolla. Mikäs olisikaan sille parempi paikka kuin itse Korea! Siksi sanon ei pelkälle lomamatkalle, ja kyllä vapaaehtoistyölle!


Okei, seuraava epäilys joka iskee on varmaan tämä: Meeristäkö opettaja?


Nojuu, kieltämättä pohdin sitä itsekin hetken että jaa'a, onkohan miusta siihen. Mutta! Sitten luin vähän tarkemmin projektikuvausta ja selvisi, että itse opettajan roolini jäisi suht vähäiseksi (I think). Vasta paikan päällähän sen sitten näkee. Mutta siis idea on, että meen sinne koululle osallistumaan oppilaitten normaaleille tunneille, avustamaan englannin opettajaa ja pitämään englannin kielistä keskustelukerhoa/ryhmää/mikäonkaan. 


Sounds good to me. Eikä ne hommat voi olla vaikeita jos se kerran on vapaaehtoistyötä mitä kuka vaan voi tehdä. Ja nää koulut joihin voi mennä tätä tekemään, on siis erityiskouluja. Ne on sillä tavalla erityisiä, että siellä keskitytään non-formal opetustapoihin, niillä on tosi paljon ulkoilma-aktivitiittejä yms yms että ei vissiin istuta koulun penkillä yhtä paljon kun "normaalissa" koulussa. Halutaan opettaa käytännön kautta. Ja ne haluaa sinne vapaaehtoisia luomaan iloista ilmapiiriä, tuomaan lisää mielenkiintoa opiskelijoitten koulunkäyntiin, motivoimaan oppilaita erityisesti englannin kielen opiskeluun ja kiinnostumaan muista kulttuureista ja kielistä. Ja kysehän on siis High School -tyyppisistä kouluista, joten opiskelijat on 17 - 19 vuotiaita. Eli enemmänki kavereita ku oppilaita, mutta parempi niin.


Tälläistä siis. En tiiä teistä, mutta miulle tuo kaikki kuulostaa just täydelliseltä. Ihan ku unelmien täyttymys. Eikä kolmen kuukauden asumisesta ja ruokkimisesta tarvi maksaa paria sataa enempää. On se ihme maa tuo Korea :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti